Kotka käynnistää kaupungin Kulttuuriohjelma 2030 -prosessin keskustellen

Julkaistu 01.03.2024

Kotka kehittää kaupungissa tapahtuvaa kulttuuritoimintaa päivittämällä kulttuuriohjelmansa kevään 2024 aikana. Valmisteltavassa Kotkan kulttuuriohjelma 2030 -asiakirjassa visioidaan kulttuurin merkitystä kaupungille ja linjataan tulevien vuosien strategisia kehittämisen suuntia.

”Nykyinen kulttuuriohjelma valmistui juuri ennen korona-aikoja, ja se ajoittuu vuosille 2020–2025. Maailma, ja kulttuuriala sen mukana, ovat kokeneet monia muutoksia, joten ohjelman uusiminen on todella tarpeen”, kulttuurijohtaja Tomi Purovaara kertoo.
”Ohjelmaa tehdään kuntalaisten hyväksi, ja siksi se myös tehdään yhdessä kuntalaisten kanssa. Taiteenalakohtaisiin ja moninaisuuteen liittyviin keskusteluihin kutsumme kunkin alan toimijoita, kirjastojen kuntalaiskuulemiset ovat kaikille avoimia, lisäksi toteutamme kyselyjä sekä verkossa että paperilomakkeilla. Näin saamme mahdollisimman laajaa näkemystä ohjelmatyön pohjaksi”, Purovaara visioi.

Taiteenalakohtaiset ja moninaisuuteen liittyvät keskustelutilaisuudet järjestetään Merikeskus Vellamon Ruumassa ja lastenkulttuurin tilaisuus Lastenkulttuurikeskus Laivurissa. Tilaisuuksissa kartoitetaan toimijoiden tarpeita ja ideoita sekä tunnustellaan uusia kumppanuuksia. Kirjastokeskusteluissa sana on vapaa Kotkan kulttuuritoiminnan kehittämiseksi.

Kuntalaisten sekä kulttuuritoimijoiden näkemyksiä kysellään 1.-20.4. verkossa sekä kirjastoissa saatavilla olevilla paperilomakkeilla. Kotkan kaupungin kulttuuriohjelma 2030 viedään hyvinvointilautakunnan käsiteltäväksi 11.6. kokoukseen.

Taiteenalakohtaiset keskustelut (Merikeskus Vellamo & Lastenkulttuurikeskus Laivuri):

  • ma 11.3. klo 17, esittävä taide
  • ke 13.3. klo 17, kirjallisuus
  • ma 18.3. klo 17, visuaaliset taiteet
  • ti 2.4. klo 17, musiikki
  • ke 10.4. klo 17 elokuva, valokuva, mediataide
  • ke 15.4. klo 17, lastenkulttuuri, Lastenkulttuurikeskus Laivuri
  • ke 24.4. klo 17, moninaisuus

Kuntalaiskeskustelut:

  • ke 3.4. klo 17, pääkirjaston stage (Huom! Ei auditorio, kuten aiemmin ilmoitimme.)
  • to 4.4. klo 17, Karhulan kirjasto
  • ma 8.4. klo 17, Karhuvuoren kirjasto

Merikeskus Vellamo (Ruuma, pohjakerros), Tornatorintie 99

Lastenkulttuurikeskus Laivuri, Laivurinkatu 7

Pääkirjasto, Kirkkokatu 24

Karhulan kirjasto, Karhulantie 40

Karhuvuoren kirjasto, Tarinatie 1