Räski

Räski on uutta pientaloaluetta, jonka lähellä on sekä metsän rauha että keskeiset palvelut – aluetta kuvaileekin parhaiten sana luonnonläheisyys.

Räskissä on tarjolla kaksi kookasta rivitalotonttia. Asuinalue sijaitsee länsi-Kotkassa merenrannan ja Tiiliruukin pienvenesataman tuntumassa runsaan metsäalueen liepeillä, lähellä naapurikunnan Pyhtään rajaa – tämä tekee alueesta rauhallisen ja väljän. Metsässä kiemurtelevalle Karhuvuoren kuntoradalle ja talvisin hiihtoladulle voikin parhaimmillaan liittyä jopa omalta pihalta. Uimarantakin on lähellä.

Peruspalvelut ovat Räskissä kivenheiton päässä ja alue on ihanteellinen esimerkiksi lapsiperheille. Kaupat, koulu, päiväkoti, terveyskeskus ja tennis- ja urheiluhallit ovat lähellä. Alueen läheltä menee myös useampi joukkoliikennelinja, joten esimerkiksi Kotkan keskustaan pääsee kätevästi myös ilman autoa.

Mainettakin alueella on, sillä Räski on palkittu Motivan Uusiutuva energiateko 2013 -kilpailussa.

Katso Räskin vapaita RIVITALOtontteja karttapalvelussa

Etäisyyksiä

Utumetsän ja Velhon päiväkoti 2,3 km
Sateenkaaren päiväkoti 4,9 km
Kanervan päiväkoti 5,6 km
Karhuvuoren koulu 1,8 km
Ruonalan koulu 1,5 km
Kotkan keskusta 9 km
Karhulan keskusta 8 km

Lue lisää Räskistä