Kehittämistuki työllisyyttä edistävään toimintaan

Kehittämistuki työllisyyttä edistävään toimintaan 2026

 

Kotkan kaupunki voi myöntää Kotkassa toimiville rekisteröidyille yhdistyksille kehittämistukea Kotkan kaupungin asukkaille suunnattuun tai Kotkan kaupungin alueella tapahtuvaan työllisyyttä edistävään toimintaan. Kehittämistukea voidaan myöntää seuraaviin käyttötarkoituksiin:

  • uusien työllisyyttä edistävien toimintamallien käynnistämiseen
  • kertaluonteisiin työllisyyttä edistäviin kokeiluihin ja tapahtumiin
  • hankkeiden omavastuuosuuksiin

Kehittämistukea haetaan Kotkan kaupungin verkkosivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella. Hakija määrittelee hakemuksessa haettavan rahoitussumman. Myönnettävän tuen suuruus määräytyy käytettävissä olevan määrärahan, hakemusten määrän ja kokonaisharkinnan perusteella.

Kehittämistukeen on jatkuva haku, mutta päätös tuesta voidaan tehdä enintään kuluvan kalenterivuoden loppuun asti. Hakemuksen käsittelyssä mukaillaan Kotkan kaupungin hyvinvointiavustuksen myöntämisperiaatteita.

Tuen saajan tulee toimittaa vapaamuotoinen selvitys rahoituksen käytöstä 31.1.2027 mennessä. Tuki voidaan periä takaisin, jos toiminta ei toteudu suunnitelman mukaisesti, selvitystä ei toimiteta määräaikaan mennessä tai tukea käytetään muuhun kuin hakemuksessa ilmoitettuun tarkoitukseen.

Hakemukseen sisällytettävät tiedot ja liitteet:

  • Haettava tuen määrä
  • Suunnitelma tuen käytöstä
  • Toiminnan kustannukset ja hakijayhdistyksen osuus niistä
  • Miten toiminta tullaan käytännössä järjestämään
  • Kuvaus avustettavan toiminnan kohderyhmästä
  • Arvio osallistujamäärästä
  • Kuvaus yhdistyksen toiminnasta

Liitteinä tulee toimittaa:

  • Viimeisin hyväksytty toimintakertomus, tilinpäätös ja tilin- tai toiminnantarkastajan lausunto
  • Kuluvan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio
  • Yhdistyksen säännöt

Hakijan tulee toimittaa myöntävälle taholle kaikki hakemuksen käsittelyä, avustuksen myöntämistä ja käytön valvontaa varten tarpeellisiksi katsotut tiedot (esimerkiksi lisäselvitykset suunnitellusta toiminnasta). Mahdollisten lisätietojen toimittamiselle annetaan kaksi (2) viikkoa määräaikaa.

Hae kehittämistukea 2026

Kehittämistuki työllisyyttä edistävään toimintaan 2026 säännöt

OHJEET KEHITTÄMISTUEN MAKSATUKSEN HAKEMISEEN
Kehittämistuki on arvonlisäverotonta (0 %), laskutuslisää eikä viivästyskorkoa makseta.
Verkkolaskuosoite:
Vastaanottaja: Kotkan kaupunki
Y-tunnus: 0160225-7
Verkkolaskuosoite: 003701602257100
Välittäjätunnus: 003703575029
Verkkolaskuoperaattori: CGI Suomi Oy
Vastaanottajan osoite: Kotkan kaupunki / Työllisyyden edistäminen
Kustaankatu 2 / PL 205, 48100 KOTKA
Laskulla tulee näkyä tilaavana yksikkönä ”Työllisyyden edistäminen” ja tilaajan nimi ”Kehittämistuki”.
Viitteenä tulee olla kiertokoodi 17909900.
Kiertokoodi on merkittävä laskussa viitteenne –kohtaan. Muut tilaajan ilmoittamat tunnisteet tulee lisätä muihin kenttiin.