Henkilöstösuunnittelija Anna Vanhala
Henkilöstöalan ammattilainen Anna Vanhala kaipasi työuralleen uusia tuulia ja elämään enemmän laatua. Ne löytyivät synnyinseuduilta Kotkasta.
Muutit Kotkan Karhulasta lukion jälkeen opiskelujen ja töiden perässä ulkomaille ja Helsinkiin. Mikä sai palaamaan seudulle takaisin?
Syitä on oikeastaan kolme. Niistä tärkein oli mieleinen työpaikka. Kaipasin muutosta ja uusia haasteita työelämään, sillä olin ollut kymmenen vuotta samassa paikassa Helsingissä. Kun kävin työhaastattelussa nykyiseen työhöni Kotkan kaupungin henkilöstösuunnittelijaksi, vaikutuin kovasti, kuinka hyvin täällä on asiat hoidettu.
Toiseksi olin aina ajatellut, ettei Helsinki ole minulle ja lapsille loppuelämän koti, vaan mieluummin muuttaisimme johonkin pikkukaupunkiin, jossa lapsillakin olisi enemmän tilaa. Kotkaan oli helppo palata, kun täältä on omat juuret ja edelleen osa sukulaisistakin asuu täällä.
Kolmas syy muuttoon oli täältä löytynyt tärkeä ihminen eli rakkaus.
Seutu oli sinulle siis ennestään tuttua, mutta pääsikö jokin asia silti yllättämään?
Aika monikin asia! Olen kotoisin Karhulasta, eikä silloin nuorempana tullut hirveästi käytyä edes Kotkansaarella. Kotkan kauneus teki ehdottomasti vaikutuksen.
Asumisen ja elämisen laadussa on huima ero pääkaupunkiseutuun verrattuna. On niin mahtavaa, kun täällä ei ole lainkaan ruuhkia ja pienen helsinkiläisyksiön hinnalla saa täältä ison omakotitalon. Nyt olemme asuneet noin vuoden verran Pyhtäällä, josta ajan töihin noin vartissa.
Muutto lasten kanssa tarkoittaa aina uusien hoitopaikkojen ja harrastusten etsimistä. Miten teidän kohdallanne nämä sujuivat?
Todella hyvin, vaikka muutto tulikin sitten vähän yllättäen. Esimerkiksi lasten päivähoitopaikasta tuli päätös vain päivässä tai parissa. Molemmat lapset pääsivät vieläpä samaan päiväkotiin, mikä on ihan loistavaa.
Helsinkiin verrattuna monet harrastukset ovat täällä paremmin saatavilla ja niissä on mukavampi käydä, kun kaikki ei ole niin ruuhkaista ja ryhmät aina täynnä. Esimerkiksi Karhuvuoressa on aika paljon miellyttävämpi hiihtää kuin järkyttävän ruuhkaisessa Paloheinässä. Ja kun ajomatkat ovat lyhyempiä, viitsii myös lähteä useammin.
Mitkä kolme paikkaa ovat sinulle nykyisin tärkeitä Kotkan seudulla?
Merikeskus Vellamo on aivan upea ja siellä tulee myös käytyä todella usein, kun itsellä on museokortti ja lapset pääsevät sisään ilmaiseksi. Käymme myös nauttimassa Vellamon brunssista. Lapset pääsevät samalla mukavasti opettelemaan ravintolaruokailua.
Santalahden metsät, luontopolut ja rannat ovat huikeita. Tykkään muutenkin liikkua paljon luonnossa ja Kotkan seudulla siihen on tosi hyvät mahdollisuudet. Luonto on aina parin askeleen päässä kotiovelta.
Kolmanneksi valitsisin Kotkan kaupunginteatterin. Käymme katsomassa yleensä kaikki esitykset, joita on tarjolla. Teatterin jälkeen voi mennä herkuttelemaan vaikkapa ravintola Vaustiin, joka on oma suosikkini.
Mitä teet vielä tänään?
Tänään on täysin toimistopäivä, mikä on poikkeuksellista mutta samalla myös erittäin mukavaa vaihtelua. Lounastauolla menen joko lounaslenkille, kuntosalille tai syömään Kotkan Klubille, kaikki ovat hyviä vaihtoehtoja. Illalla jatkuu vanhan talomme remontointi. Viikonloppuna ehtii sitten kenties vielä mökille saareen koko perheen kanssa ja lapset pääsevät ratsastamaan Essi-ponilla.
Ilmestynyt alunperin visitkotkahamina.fi -sivustolla (ei linkkiä)