Ravintoloissa puutteita kylminä tarjottavien pakastevihannesten käsittelyssä

Julkaistu 11.02.2022

Kotkan ympäristöterveydenhuollon palveluyksikön ja Haminan terveysvalvonnan elintarvikevalvonnan näytteenottoprojektissa kävi ilmi, että tarjoilupaikoissa on puutteita kylminä tarjottavien pakastevihannesten käsittelyssä.

Pakastevihannekset on kuumennettava keittämällä kahden minuutin ajan tai vaihtoehtoisesti höyryttämällä ne läpikotaisin. Ilman riittävää lämpökäsittelyä pakastevihannekset voivat aiheuttaa vakaviakin sairastumisia.
Projektissa havaittiin, että pakasteiden säilyttäminen tarjoilupaikoissa oli asianmukaista ja tarjoilulämpötilat pääosin kunnossa. Pakastevihannesten käsittelyssä havaituista puutteista huolimatta projektissa otettujen näytteiden hygieeninen laatu oli hyvä.
Näytemäärä projektissa (kuusi kappaletta) jäi tosin kauas tavoitteesta koska monet tarjoilupaikat käyttävät mieluummin tuorevihanneksia etenkin kesäaikana tai ovat siirtyneet käyttämään esimerkiksi säilykemaissia pakastemaissin sijaan. Koronapandemian aikana salaattien tarjoilu buffet-pöydissä on myös aiempaa vähäisempää.

Pakastevihannesten käsittelyyn tullaan kiinnittämään jatkossakin huomiota valvontakäynneillä. Myös kotitalouksien on syytä huomioida pakastevihannesten riittävä kuumentaminen ennen niiden nauttimista