Alikulun pidentäminen sulkee Kotkan Lainekadun liikenteeltä maaliskuun alussa

Julkaistu 22.02.2022

Väyläviraston Vt 15 Paimenportin eritasoliittymä -hanke Kotkassa on edennyt vaiheeseen, jossa Hovinsaaren Lainekadulla sijaitsevaa alikulkua jatketaan. Lainekatu suljetaan kokonaan liikenteeltä puolentoista kuukauden ajaksi 1.3.–15.4.2022.

Lainekadun sulkeminen tuo liikenteelle kävelijöitä lukuun ottamatta merkittäviä muutoksia. Liikenne ohjataan kulkemaan joko Kotkansaaren tai Hietasen kautta. Reiteille asennetaan opasteet ennen maaliskuun alkua.

Lainekadun sulkevassa työvaiheessa alikulun rakennetta jatketaan kymmenen metriä. Työ sisältää siltapaikan louhintaa, tien poikkisuunnassa kulkevien palkkien rakentamista ja jatkettavan sillan valutöitä. Alikulun kohdalla kulkee myös paljon tekniikkaa, minkä vuoksi Lainekatua pitää aukaista merkittävästi alikulun kohdalta.

”Tällaisten töiden tekeminen ilman alikulun sulkemista on lähes mahdotonta. Toimenpiteellä varmistamme työvaiheen mahdollisimman ripeän ja turvallisen etenemisen. Reitit Hietasen tai Kotkansaaren kautta tuovat autoilijoille lisäkilometrejä ja siirtymiin kuluu useilta varmasti hieman enemmän aikaa kuin normaalisti. Tähän on hyvä varautua”, kommentoi hankkeen projektipäällikkö Jetro Matilainen Väylävirastosta.

Vaikutukset ajoneuvoliikenteeseen

Lainekatu suljetaan kokonaan ajoneuvoliikenteeltä 1.3.–15.4. Kulku ohjataan Kotkansaaren tai Hietasen kautta.

Vaikutukset jalankulkijoihin

Lainekatu on jalankulkijoiden käytössä koko rakentamisvaiheen ajan. Kävelijöille osoitetaan oma kulkureitti, jota he voivat turvallisesti käyttää. Myös pyöräilijät voivat käyttää tätä kulkureittiä pyöräänsä taluttamalla.

Vaikutukset joukkoliikenteeseen

Lainekadun sulkeminen 1.3.–15.4. tuo merkittäviä muutoksia Kotkan joukkoliikenteeseen. Hovinsaaren kautta nyt kulkeva bussiliikenne siirtyy Hyväntuulentielle ja Kotkantien pysäkit välillä Rautatieasema–Lainekatu jäävät pois.

Hovinsaarelta ja rautatieasemalta matkustavia varten joukkoliikenteeseen lisätään sulun ajaksi kaksi, läpi päivän kulkevaa bussilinjaa. Linja 50 kulkee puolen tunnin välein väliä Hovinsaari–Kotkan keskusta ja toinen linja 51 samoin puolen tunnin välein välillä Hovinsaari–Keskussairaala. Myös linjalla 51 pääsee Kotkansaarelle Korkeavuorenkadun pysäkille sekä vastaavasti Kotkansaarelta Hovinsaarelle Kotkankadun pysäkiltä.

”Linja 51 toimii paitsi keskussairaalalle matkustamista varten, myös syöttöliikenteenä Hovinsaarelta Karhulan ja Länsi-Kotkan suuntaan meneviä linjoja varten”, tarkentaa joukkoliikennepäällikkö Esa Partanen Kotkan kaupungilta.
”Keskussairaalalla voi vastaavasti vaihtaa muilta linjoilta linjaan 51 Hovinsaarelle matkustamista varten. Vaihto onnistuu molempiin suuntiin ilman tarvetta siirtyä pysäkiltä toiselle”, jatkaa Partanen.

Lisäksi Hovinsaarella kulkevien palvelulinjojen P001 ja P014 reittiä muutetaan Lainekadun sulkemisen ajaksi. Joukkoliikenteen reittimuutoksista sekä uusien linjojen aikatauluista ja reiteistä tiedotetaan joukkoliikenteen aikataulusivustolla, digitaalisessa reittioppaassa, busseissa sekä pysäkeillä.

Seuraa hanketta

Verkkosivuilla: Vayla.fi/vt-15-paimenportin-eritasoliittyma
Facebookissa: Facebook.com/vt15paimenportti

Karttakuvat reitistä

Lainekadun korvaava moottoriajoneuvon reitti: Lainekadun_korvaava_moottoriajoneuvojen_reitti

Lainekadun sulkemisen pysäkkimuutokset: Lainekadun_sulkeminen_pysäkkimuutokset

Hankkeessa Paimenporttiin rakennetaan eritasoliittymä, joka tulee sujuvoittamaan liikennettä, erityisesti Kymenlaakson keskussairaalan suuntaan. Lisäksi Paimenportin vanha silta puretaan ja tilalle rakennetaan uusi. Hanke sisältää myös valtatien parantamista noin kahden kilometrin matkalla, radan ylittävän sillan, alikulkusillat kiertoliittymän kohdalla ja Lainekadun nykyisen risteyssillan jatkamisen. Kotkantietä muutetaan 800 metrin matkalla ja lisäksi Kotkantien ja Vt 15 länsipuolen liittymään suunnitellaan kiertoliittymä. Myös alueen meluntorjuntaa parannetaan rakentamalla meluseiniä ja melukaidetta.  Hanke käynnistyi huhtikuussa 2021 ja rakennustyöt valmistuvat kesäkuussa 2023. Vt 15 Paimenportin eritasoliittymä -hankkeessa toteutetaan osa Vt 15 Kotkan sisääntulotie -hankkeen suunnitelmista.

Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.