Kukkaniittyjä perhosille ja pörriäisille (ID #35)

Julkaistu 10.03.2021

JATKOON

Muutetaan tylsiä teiden varsien nurmikoita kukkaniityiksi. Lisätään puistoihin kukkaniittyjä. Niitä on ohi kulkiessa kaunis katsoa ja samalla ne ovat tärkeitä elinympäristöjä perhosille ja pörriäisille. Muutos on yksinkertainen, joko annetaan osan nurmikoista vain luontaisesti niityttyä ja osassa kaavitaan nurmikko pois ja istutetaan kukkaketo. Olisi hienoa saada näitä kukkaniittyjä teiden varsille jo kesällä 2021.

IDEAN HYÖDYT

Asukkaille iloa katsella upeita kukkaniittyjä sekä perhosille ja pörriäisille hyviä elinympäristöjä. Jos saisi niittyjä pyöräteiden varsille ja penkkejä, niin voisi pyöräillessä pysähtyä huilimaan ja ihailemaan kukkia ja tarkkailemaan perhosia.

MAHDOLLISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Mukana voisi olla kaikki Kotkan asukkaat niin, että jokainen varaisi omalta pihaltaan pienen palan kukkaniityksi. Kaupunki antaisi niityn perustamiseen ja hoitoon ohjeita ja kursseja. Paikalliset asukkaat voisivat niityttää oman alueen teiden varsia sekä lähikoulujen oppilaat. Jokin paikallinen puutarhaliike voisi ottaa sopivat siemenseokset ja taimet myyntiin ja antaa opastusta myös.

IDEAN JÄTTI: Erika Taima-Liljeström

VASTAUS:

Kiitos ideastasi ja osallistumisesta Kotkan kaupungin ensimmäisen osallistuvan budjetoinnin kokeiluun. Tämä idea on edennyt jatkoon, koska asiantuntijat ovat perehtyneet ideaasi ja todenneet, että se on mahdollista toteuttaa osana osallistuvaa budjetointia.

Työpajassa tulee tarkentaa vielä toteutettavan alueen tarkkaa sijaintia ja kokoa, jotta kokonaisuus kestää osallistuvan budjetin sisällä. Nyt tällaisenaan idea vielä hieman raakile ja vaatii jatkojalostamista toteutuakseen. Idea työstetään koko Kotkan verkkotyöpajassa, joka on on tiistaina 11.5. klo 17-19 (Teams).