Kymsote kehottaa kiinnittämään jouluna huomiota ikääntyneiden suojelemiseen

Julkaistu 22.12.2020

Tänä jouluna on syytä juhlia pienellä joukolla ja harkita tarkkaan kaikki sosiaaliset kontaktit. Ikääntyneet ja riskiryhmät tulee huomioida erityisen tarkasti, ja heitä tulee suojata koronavirustartunnalta.

”Suojautuminen on välittämistä! Pidetään läheisistä huolta pitämällä heidät terveinä”, tiivistää vs. palvelupäällikkö Tiina Köninki.
”Vaikka tänä jouluna ei mennäkään koko perheen voimin tapaamaan iäkkäitä sukulaisia, se ei tarkoita, että heidät unohdetaan. Joulunpyhinä voi esimerkiksi soitella joka päivä ja käyttää ehkä muitakin etäyhteyksiä”.

Kymsoten kotihoito vetoaa Tiina Köningin johdolla iäkkäiden luona vierailijoita huolehtimaan suojaustoimista.
Kotihoidon työntekijät ovat koonneet ohjeita, joilla voimme suojella ikäihmisiä. Tämänhetkisen tiedon perusteella yli 70-vuotiaat henkilöt ovat muita alttiimpia saamaan vakavan koronavirusinfektion. Lisäksi vakavan koronavirusinfektion vaaraa voivat erityisesti iäkkäillä lisätä sairaudet, jotka huonontavat merkittävästi keuhkojen tai sydämen toimintaa tai elimistön vastustuskykyä.

Kotihoidon antamat ohjeet soveltuvat vierailuihin koskien kaikkia ikääntyneitä, ei vain kotihoidon asiakkaita.

Ohjeita ikääntyneiden tapaamiseen:

  • Vältä lähikontakteja tänä jouluna.
  • Kuuntele läheisen omia toiveita. Ikääntynyt voi pelätä koronavirustatartuntaa ja haluta itsekin, ettei häntä tulla tapaamaan. Hän ei silti välttämättä kehtaa kieltää esimerkiksi lapsia ja lapsenlapsia vierailemasta.
  • Pitäkää yhteyttä ja osoittakaa huolenpitoa muilla tavoin kuten soittamalla päivittäin ja mahdollisuuksien mukaan hyödyntämällä muitakin etäyhteyksiä.

Jos pakottavasta syystä vierailette ikääntyneen luona:

  • Tavatkaa mahdollisuuksien mukaan ulkona.
  • Päättäkää, kuka vierailee. Älkää vierailko isolla joukolla. Miettikää luovia ratkaisuja, voiko esimerkiksi yksi käydä sisällä ja muu perhe tervehtiä ikkunan takaa.
  • Älä vieraile, jos sinulla on yksi tai useampi koronavirustartunnan oire, lievänäkään. Koronavirustartunnan tyypilliset oireet ovat väsymys, päänsärky, nuha, yskä, kuume, vatsakipu, oksentelu ja ripuli.
  • Käytä maskia koko vierailun ajan.
  • Pese kädet huolellisesti: Pese käsiä hieroen lämpimällä vedellä ja saippualla vähintään 20 sekunnin ajan. Jos tämä ei ole mahdollista, käytä käsidesiä.
  • Pidä vähintään kahden metrin turvaväli.
  • Pidä vierailu mahdollisimman lyhyenä.

Kotihoidon toiminta turvattava

Kymenlaakson alueella kotihoidossa on noin 2800 asiakasta ja 700 työntekijää. Vierailut lisäävät koronavirustartunnan leviämisen riskiä kotihoidon asiakkaisiin ja työntekijöihin.

”Perusohjeista huolehtiminen on erittäin tärkeää. Siksi haluamme toistuvasti muistuttaa kaikkia ikääntyneitä tapaavia hyvästä käsihygieniasta, turvavälien noudattamisestä sekä suu-nenäsuojainten käyttämisestä”, Köninki toteaa.

”Kotihoidossa pyrimme huolellisilla suojaustoimilla koko ajan siihen, että kotihoidon asiakkaat eivät altistuisi virukselle eikä heitä jouduttaisi asettamaan karanteeniin. Näin asiakkaiden palvelut pystytään järjestämään normaaliin tapaan. Myös työntekijöiden altistumiset vaikuttavat kotihoidon järjestämiseen asiakkaillemme. Tämän vuoksi tarvitsemme omaiset ja naapurit mukaan yhteistyöhön näihin ’koronan ennaltaehkäisyn talkoisiin’”, Köninki vetoaa.

Ikääntyneiden suojelemiseksi myös Kymsoten asumisyksiköissä on voimassa vierailuohjeet. Vierailuista on aina sovittava etukäteen yksikön henkilökunnan kanssa. Tapaaminen järjestetään joko ulkona tai sisätiloissa.

Samoin Kymsoten sairaaloissa on voimassa saattajarajoitukset ja vuodeosastoilla vierailukielto tietyin poikkeustapauksin. Sairaaloita koskevat ohjeet ovat luettavissa täältä: https://korona.kymsote.fi/asiointi-ja-vierailut/sairaalat/