Lehmuskujalla kohdataan taas yhteisen illallisen merkeissä

Julkaistu 07.08.2023

Kohtaamisia Kotkassa -yhteisö on koonnut ihmisiä yhteen monenlaisissa tapahtumissa. Yksi niistä on suosittu piknik ”Illallinen Lehmuskujalla”, joka järjestetään muutaman vuoden tauon jälkeen nyt neljättä kertaa lauantaina 12.8. klo 18.

Kaikki kolme aiempaa on ollut suosittuja tapahtumia, satoi tai paistoi. Ensimmäisillä, elokuussa 2017 järjestetyillä illallisilla 200 ihmistä viihtyi ruokaillen yhdessä. Vuosina 2018 ja 2019 pitkässä pöydässä kohtasi jo noin 400 illastajaa piknik-eväineen.
Tänäkin vuonna paikkoja on varattu reilu 400, mutta aiemmasta käytännöstä poiketen, tänä vuonna paikkavarauksia tai ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Tapahtuma on lisäksi maksuton.

Tänä vuonna osallistujia viihdyttää jo aiemmin Lehmuskujan Illallisilla tutuksi tulleet Sini Sax Ikolampi ja Showryhmä Nemesis. Irina Lonskaya saapuu myös tekemään kasvomaalauksia sekä yhteisöllisen taideteoksen, johon jokainen saa halutessaan osallistua Irinan opastuksella. Myös muutama yllätysvierailija saattaa piipahtaa tapahtumassa.

Tuo tullessas – vie mennessäs

Lehmuskujalla ovat valmiina pöydät ja penkit. Kaiken muun osallistujat hoitavat piknik-tyyliin itse. Jokainen tuo mukanaan omat eväät ja tarvikkeet, halutessaan vaikkapa pöytäliinan, pöytäkoristeita, kuten esim. kukkia. Jokainen huolehtii myös itse omista lapsistaan ja läheisistään, vastaa mahdollisista yleisistä järjestyshäiriöistä sekä omasta juhlakäyttäytymisestä.

Tärkeää on, että jokainen huolehtii myös omista roskistaan, vieden ne kaikki mennessään. Näin jätetään jälkeen siisti, kaunis Lehmuskuja.
Vapaaehtoinen talkooväki, jonka tunnistaa Kohtaamisia Kotkassa -liiveistä, ohjaa illastajat pöytiin. Pöydät täytetään saapumisjärjestyksessä, aloittaen pitkän pöydän keskivaiheilta siirtyen
reunoille. Tätä käytäntöä noudattamalla vältytään tyhjiltä paikoilta.

Tapahtuman ideoija ja tapahtumantuottaja on Kohtaamisia Kotkassa -yhteisön Inka Setälä, apurinaan Mainos Woodoon Päppä Silvo. Myös muuta talkooväkeä on toteuttamassa tapahtumaa.