Kustaa Saksin näyttävä tekstiiliteos Merikeskus Vellamoon

Julkaistu 11.07.2022

Suomen merimuseo on hankkinut kokoelmiinsa taiteilija Kustaa Saksin kuvakudoksen Archipelago. Teoskokonaisuus muodostuu 18 tekstiilipaneelista ja on kooltaan 26 x 2 metriä. Teos on kudottu jacquard-tekniikalla alankomaalaisen TextielMuseumin tekstiililaboratoriossa, ja sen aiheena ovat Suomen merellinen rannikko ja saaristo, sen floora ja fauna. Archipelago on ripustettu esille Merikeskus Vellamon Venehalliin.

Kuvakudoksen tilasi alun perin valtioneuvoston kanslia vuonna 2019 asetettavaksi esille EU-komission päämajaan Brysseliin (Europa-rakennus) Suomen puheenjohtajuuskauden kunniaksi. Kauden päätyttyä teos on ollut esillä näyttelyissä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Kustaa Saksin tavoitteena on ollut löytää teokselle kiertonäyttelyn jälkeen pysyvä sijoituspaikka Suomesta meren ääreltä, saariston tuntumasta. Tähän tavoitteeseen Suomen merimuseo ja Merikeskus Vellamo soveltuvat erinomaisesti sekä teeman osalta että tilana. Näyttävä teos tuo elävyyttä ja rytmiä Venehallin puupintaisiin seiniin ja keskustelee hyvin myös vastapäätä sijaitsevan Kimmo Kaivannon Suomalaisia kuvia -kokonaisuuden kanssa.

Archipelago kudottiin Trevira CS -polyesterilangasta ja kierrätetyistä muovipulloista valmistetusta langasta. Kuvakudoksen kolmiulotteinen, reliefimäinen lopputulos on saatu aikaiseksi käyttämällä täytelankaa, joka turpoaa höyrytettäessä. Teoksen toteutusprosessi kesti yli puoli vuotta.

Kustaa Saksi on vuonna 1975 Kouvolassa syntynyt ja Alankomaissa asuva ja työskentelevä monialainen taiteilija. Hänen töitään on ollut esillä lukuisissa museoissa, esimerkkeinä Museo Poldi Pezzoli, Victoria & Albert Museum ja Cooper Hewitt Museum sekä taidegallerioissa mm. New Yorkissa, Pariisissa, Lontoossa, Singaporessa ja Tokiossa. Lisäksi Saksi on tehnyt tilaustöitä useille yhtiöille, mm. Hermès, Nike, Issey Miyake, Ferragamo ja Marimekko.

Teoksen hankintaa Suomen merimuseon kokoelmiin on tukenut Suomen merimuseon tuki ry.

https://kustaasaksi.com/

https://kustaasaksi.com/Archipelago