Valtuusto sinetöi Kymi Sinfoniettan osakkeiden oston

Julkaistu 22.02.2021

Kotkan kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 22.2. kaupunginhallituksen esityksen, jonka mukaan Kotka ostaa Kouvolan kaupungilta 23 orkesteria ylläpitävän yhtiön osaketta yhteishintaan 38.683,22 euroa.
Kaupan myötä Kotkan omistusosuus Kymenlaakson Orkesteri Oy:stä on 66,5 % ja Kouvolan 33,5 %.

Valtuuston hyväksymä uudistettu osakassopimus jättää vielä mahdollisuuden uusiin osakejärjestelyihin jatkossa, mikäli omistajakuntien tilanne sen sallii tai vaatii.

Päätös syntyi äänestyksen jälkeen, kun Jani Paananen (ps) esitti, että Kotka ei osta osakkeita Kouvolalta. Perussuomalaisten esitys hävisi äänestyksessä lukemin 44-6.

Uudessa osakassopimuksessa on sovittu yhtiön rahoituksesta vuoteen 2025 saakka, minkä pohjalta yhtiön toimintaa on mahdollista suunnitella vakaalla pohjalla.

Kouvolan kaupunki sitoutuu rahoittamaan yhtiön toimintakuluja vuosina 2021-2023 vähintään 580 000 euron toiminta-avustuksella per vuosi. Kotkan kaupunki puolestaan sitoutuu rahoittamaan yhtiön toimintakuluja vastaavan ajan 978 500 euron toiminta-avustuksella per vuosi.

Lisäksi Kotka sitoutuu vuosina 2021-2023 rahoittamaan yhtiön Kotkassa olevat vakituiset toimitilat joko vuokra-avustuksena tai sallimalla tilojen maksuton käyttö tai näiden yhdistelmänä. Vuokra-avustuksen taso vuonna 2021 on enintään 169 000 euroa.

Osakkeenomistajat tarkastelevat yhdessä yhtiön toimintakuluja, avustustasoa ja kustannusten nousua elinkustannusindeksiin pohjautuen viimeistään 2023 keväällä siten, että toimintakulujen tarkastelu ja avustustason tarkistaminen edellä sovitusta vähimmäisavustustasosta voidaan kustannustason nousu huomioiden tehdä vuosille 2024 ja 2025.

Kaupunginvaltuusto merkitsi kokouksessaan myös tiedoksi Kymenlaakson alueellisen hyvinvointikertomuksen 2020 ja hyvinvointisuunnitelman 2020-2025.

Kymenlaakson_alueellinen_hyvinvointikertomus_2020_ja_hyvinvointisuunnitelma_2020-_2025

Kaupunginvaltuuston esityslista on luettavissa osoitteessa www.kotka.fi/esityslistat