Oppimisen tuen uudistus vahvistaa tasa-arvoa ja osallisuutta Kotkassa – uusi toimintakulttuuri käyttöön elokuussa 2025

Julkaistu 26.05.2025

Elokuussa 2025 voimaan astuva oppimisen tuen uudistus tuo merkittäviä ja myönteisiä muutoksia esi- ja perusopetukseen sekä lukiokoulutukseen. Uudistuksen tavoitteena on varmistaa, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, tutussa opetusryhmässä ja omassa koulussaan. Kotkassa uudistukseen on valmistauduttu määrätietoisesti, ja se nähdään mahdollisuutena kehittää inklusiivista ja oppilaslähtöistä koulutusta entistä vahvemmaksi.

Uudistuksen myötä tuki rakentuu lähemmäs oppilasta: painopiste on ryhmäkohtaisissa tukimuodoissa, joita tarjotaan oppilaan omassa ryhmässä. Tämä mahdollistaa vertaisoppimisen, osallisuuden ja turvallisen oppimisympäristön säilymisen tuen tarpeesta huolimatta. Tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella on yhdenvertaiset mahdollisuudet kasvuun, oppimiseen ja jatko-opintoihin, riippumatta yksilöllisistä tarpeista tai haasteista. Tukiopetus ja yhteisopettajuus vahvistuvat, erityisopettajat sekä aineen- ja luokanopettajat toimivat aiempaa tiiviimmässä yhteistyössä.

Keskeiset muutokset perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Perusopetuksessa luovutaan aiemmista käsitteistä, kuten kolmiportaisesta tuesta ja erityisopetuksesta. Jatkossa tuki järjestetään ensisijaisesti ryhmäkohtaisina toimina – esimerkiksi samanaikaisopetuksena ja pienryhmäopetuksena. Mikäli ryhmäkohtainen tuki ei riitä, oppilaalle tarjotaan yksilöllisiä tukitoimia. Uudistus selkeyttää tukimuotoja ja vähentää byrokratiaa, mikä helpottaa yhteistyötä niin oppilaan, huoltajien kuin koulun henkilökunnan välillä.

Lukiokoulutuksessa opiskelijoiden oikeus saada tukiopetusta, ohjausta ja erityisopetusta vahvistuu. Tuki pyritään tarjoamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja aineenopettajien rooli tuen toteuttajina kasvaa. Erityisopetuksen saamisesta tehdään selkeä hallintopäätös.

Kotkassa uudistus etenee suunnitelmallisesti

Kotkassa uudistus näkyy konkreettisesti jo valmistelussa. Perusopetuksessa ryhmäkohtaisen tuen resurssit on jaettu kouluille, resurssi- ja erityisopettajia sekä koulunkäynnin ohjaajia palkataan määräajaksi, lukuvuosisuunnitelmia ja lomakkeita päivitetään tukemaan uutta mallia. Paikalliset opetussuunnitelmat hyväksytään kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnassa toukokuussa 2025, ja niitä tarkennetaan edelleen syksyllä Opetushallituksen ohjeistusten pohjalta.

Lukuvuosi 2025–2026 toimii siirtymäaikana. Nykyisten tehostettua tai erityistä tukea saavien oppilaiden tuen tarve arvioidaan uudelleen, jotta se vastaa uuden lainsäädännön tavoitteita. Tavoitteena on oikea-aikainen, tarpeisiin vastaava ja tehokas tuki – oppilaan omassa koulussa, tutussa ryhmässä.

Uudistus tarjoaa mahdollisuuden kehittää uusia toimintatapoja ja henkilöstön osaamista vahvistetaan täydennyskoulutuksilla. Kotkassa painotetaan vahvaa yhteistyötä oppilaiden, huoltajien ja koulun henkilökunnan välillä, jotta jokainen oppilas saa tarvitsemansa tuen mahdollisimman sujuvasti.

Yhdessä kohti yhdenvertaisempaa koulua

Oppimisen tuen uudistus on askel kohti entistä osallistavampaa, yksilöllisempää ja oikeudenmukaisempaa koulua. Tavoitteena on, että jokainen oppilas ja opiskelija löytää oman polkunsa oppimisen ja kasvun tiellä – yhdessä, tuettuna ja kannustettuna.