Uudessa musikaalissa teatteri on muutettu säästösyistä vanhainkodiksi
Julkaistu 09.09.2025
Tulevaisuudessa, viidenkymmenen vuoden päästä, Kotkan teatteri on muutettu säästösyistä vanhainkodiksi. Sen asukkaina on yhdeksänkymppisiä näyttämökonkareita, joilla ei esiintymishimo ole silti laantunut hetkeksikään, vaikka spagaatti ei enää onnistuisikaan.
Hoitajan poistuttua, entiset starat tarttuvat soittimiin ja perustavat oman livebändin keskelle näyttämöä! Ja itseasiassa hoitajakin on kuuluisan näyttelijän lapsenlapsi, joten eihän se omena kauas puusta pudonnutkaan…
Esitys pohtii, onko näyttelijöillä tai taiteilijoilla parasta ennen päivämäärää vai saako intohimoaan toteuttaa vielä vuosienkin jälkeen.
Millaista on hoitokodin arki? Voisiko se olla näin hurmaavan hullua!
Näyttelijäporukan estradi täyttyy nostalgisista, herkistä sekä hurjista muisteloista ja vanhojen menestysnäytelmien huippukohtien verestämisestä. Esityksessä kuullaan parhaita hittejä menneiltä vuosikymmeniltä.
Erik Gedeonin kirjoittaman musikaalin on ohjannut Tiina Pirhonen ja se saa ensi-iltansa teatterin suurella näyttämöllä lauantaina 13.9. klo 18.
Musikaalin rooleissa ovat Mikkomarkus Ahtiainen, Eeva Hautala, Lise Holmberg, Marika Huomolin, Juho Markkanen, Jarkko Sarjanen ja Konsta Lippo.
Lue lisää Forever Young – Ikuisesti nuori – Kotkan Kaupunginteatteri