Satama Areenan backstage yritysten käyttöön ”päivä artistina” -teemalla

Julkaistu 01.12.2025

Konserttitalojen ja -salien takahuoneella eli backstagella on monta kertaa varsin mystinen maine – parhaana esimerkkinä tästä on varmaankin helsinkiläisen Tavastia-klubin ”bäkkäri”, johon milteipä jokainen musiikinystävä haluaisi joskus päästä tutustumaan.

Tällainen esiintyjille tarkoitettu takahuone eli backstage on luonnollisesti myös Satama Areenalla ja siellä ovat esiintymisasunsa ehtineet pukea päälleen jo lukuisat suomalaiset huippuesiintyjät ja -muusikot.

Nyt Satama Areenan backstage on kuitenkin valjastettu myös toisenlaiseen käyttöön, kun Areenalla on kehitelty uusi, lähinnä yrityksille tarkoitettu konsepti, jossa asiakkaat aloittavat kokouksensa backstagella ja jatkavat sitten pienimmillä porukoilla Areenan eri kokoushuoneissa eli Satamakuureissa.

”Rehellisesti kerrottuna konsepti syntyi vähän sattumalta, kun Etelä-Kymenlaakson Seutufoorumi oli jo varannut XS-kokoustilamme ja Kotkan Energia tarvitsi samaan aikaan 30 hengen valmennustilat. Halusimme ratkaista asiakkaan tarpeen luovasti ja ehdotimme heille rohkeasti ”päivä artistina” -konseptia bäkkäritiloihin”, kertoo Satama Areenan myynti- ja asiakkuuspäällikkö Jani Piipari.

Normaalistihan takahuonetiloihin pääsevät vain konserteissa esiintyvät artistit, mutta nyt on huomattu, että tilat ovat toimivia myös yritysten kehittämispäiviin ja vastaaviin.

”Bäkkäritila on erilainen, kodikas ja innostava. On mahtavaa, että meillä on asiakkaita, jotka uskaltavat kokeilla uutta. Kotkan Energiassa sytyttiin heti, kun ehdotin ratkaisuksi bäkkäriä”, Piipari kertoo.

Jani Piiparin mukaan Satama Areenan backstagetila toimii hyvin 10–30 hengen ryhmissä.
”Kun yritys haluaa inspiroivat tilat, joissa voi tehdä entistä parempia päätöksiä ja saada luovempia ideoita, niin tervetuloa. Ja kaiken lisäksi bäkkäriltä on makea merinäköala”, Piipari muistuttaa.

Satama Areenan toimintakonseptia ensimmäisenä kokeillut yritys oli siis Kotkan Energia, jonka toimitusjohtaja Sami Markkanen myöntää, että backstagetilat sopivat hyvin vapaamuotoisempaan kehityspalaveriin yhtiön tai tiimin sisällä.

”Päivä oli normaaliin kokouspäivään verrattuna intiimi ja epävirallinen, keskustelua ja kehitysideoita syntyi hienosti”, Markkanen kiittelee ja oli huomannut myös, että tila on Satama Areenallakin hieman ”pyhempi” kuin muut kokoontumispaikat.
”Areenalla esiintyneiden artistien terveiset kyllä huomattiin seinällä”, Sami Markkanen hymyilee.
Kotkan Energian toimitusjohtajalla on myös uuteen konseptiin kehitysidea.
”Kulkeminen tilaan oli hiukan hankalaa, sitä voisi parantaa”.

Myynti- ja asiakkuuspäällikkö Jani Piiparin mukaan Satama Areenan kannalta on tärkeää, että uudella konseptilla saadaan myös lisättyä backstagen käyttöastetta keikkojen välissä.
”Kävimme ensimmäisten toteutusten jälkeen purkupalaverin, jossa kirjasimme risut ja ruusut ja löysimme monta kohtaa, mitkä voimme tehdä ensi kerralla vielä napsun paremmin”, Piipari toteaa.