Kumparepuisto

Muuralankuja 57

Liikunnan riemua ympäri vuoden

Kumparepuisto sijaitsee Otsolan kaupunginosassa Hiidenkirnuntiellä, asutusalueiden välittömässä läheisyydessä.

Puisto on noin kuuden hehtaarin laajuinen ulkoilu- ja virkistysalue. Kumpareet nousevat noin 30, 35 ja 45 metrin korkeudelle merenpinnasta. Jo toiseksi korkeimman kukkulan laelta siintää meri!

Puisto on erinomainen esimerkki maa-alueen uusiokäytöstä. Entinen kaatopaikka on maisemoitu puistoalueeksi noin miljoonalla kuutiolla ylijäämämaata. Kumparepuisto tarjoaa monipuoliset puitteet ulkoiluun ja kuntoiluun kaikkina vuodenaikoina.

Alueen piknikpaikoilla on grillausmahdollisuus. Grillissä käytettävät puut tai hiilet kukin tuo mukanaan. Leikkipaikalla viihtyvät niin lapset kuin vanhemmatkin.

Alppiruusut

Hiidenkirnuntien ja kumpareiden väliin jää noin kahden hehtaarin kokoinen suo- ja kosteikkoalue, jolla luontaisesti kasvaa suopursuja.

Alueelle on istutettu alppiruusuja Helsingin yliopiston kasvinjalostuslaitoksen ja Kotkan kaupungin yhteishankkeena. Tavoitteena oli löytää uusia talvenkestäviä alppiruusulajikkeita.

 

Frisbeegolf

Kumparepuistossa on 12 väylän frisbeegolfrata vaihtelevassa ja haasteellisessa maastossa. Varsinaisten heittopaikkojen lisäksi alueella on viisi harjoitusheittopaikkaa.

Lisätietoja Frisbeegolfrata-sivulta