Pullopostia mereltä – Meripäivien kirjoituskilpailu käynnistyi

Julkaistu 01.11.2021

Kotkan Meripäivät ja Aviador Kustannus järjestävät 1.11.2021 – 28.2.2022 kirjoituskilpailun. ”Pullopostia mereltä” -kilpailu on osa Kotkan Meripäivien 60-vuotisjuhlavuotta ja sen aiheena on meri.
Kilpailuun voi osallistua pseudonyymisti enintään 12 liuskaa/30 000 merkkiä pitkällä lyhytproosalla. Lyhytproosaksi määritellään novellit, muistelmat, esseet, kertomukset. Kirjoituskilpailun voittaja palkitaan 2 000 eurolla ja tuomariston valitsemat tekstit tai teksti julkaistaan Aviador Oy:n kustantamassa teoksessa Pullopostia mereltä.

”Tulin katsoneeksi julkaisemiemme kirjojen kansia ja nimiä. Tein havainnon, että varsin monessa kirjassamme oli nimessä ja aiheessa meri. Siitä tuli mieleen ajatus lähestyä Meripäiviä kirjoituskilpailuidealla. Tärkeänä viestinviejänä toimi osaltaan pyhtääläinen runoilija Ville Vanhala”, Aviador Kustannuksen Vesa Tompuri kertoo.

Kilpailuun osallistuvien tekstien tulee olla alkuperäisiä, aiemmin julkaisemattomia ja suomenkielisiä. Esiraati lukee kilpailuun lähetetyt teokset ja valitsee niistä enintään 50 tekstiä varsinaisen raadin luettavaksi. Kilpailun esiraadissa toimivat kustantaja Vesa Tompuri, kirjailija Laura Laakso ja kirjailija Jouni Tossavainen.

Kilpailun varsinaisessa tuomaristossa ovat kustantaja Vesa Tompuri, kulttuurijohtaja Tomi Purovaara, kirjailija Laura Laakso, kirjailija Jouni Tossavainen ja Suomen kansallismuseon intendentti Pia Paukku.

”Kirjoituskilpailu on hieno lisä Kotkan Meripäivien 60-vuotisjuhlan ohjelmaan. Meri kilpailun aiheena on varmasti monelle tekstejä harrastuksenaan tai ammatiksi kirjoittavalle hyvä inspiraation lähde – samoin kuin meille Meripäiville. Tuomariston valitsemista teksteistä koottava Pullopostia mereltä -teos jää muistoksi meille juhlavuodesta. Teos tulee myös myyntiin yleisölle”, Kotkan kaupungin tapahtumapäällikkö Tiina Salonen vinkkaa.

Voittajateksti julkaistaan Kotkan Meripäivillä 2022.

Kilpailun säännöt https://meripaivat.com/info/pullopostia-merelta-kirjoituskilpailu/