Asiasanat: avustukset
-
15.12.2022Kotka ottaa käyttöön kolmivuotisen kulttuurin kumppanuussopimusmallin
Kotkan hyvinvointilautakunta on vahvistanut kaupungin kulttuuriavustussäännön vuodelle 2023. Sen osana otetaan käyttöön kulttuurin kumppanuussopimusmalli. ”Idea tähän tuli kaupunginvaltuustolta”, toteaa kulttuurijohtaja…
-
19.10.2022Kulttuuriavustuksia mm. Karhulan musiikkiluokille ja Pro Sunilalle
Kotkan hyvinvointilautakunta päätti 18.10. kokouksessaan vuoden 2022 kulttuuriavustusten kolmannen erän jakamisesta kohdeavustuksina. Koko 2022 kulttuuriavustusmääräraha on yhteensä 122 000 euroa,…
-
01.04.2022Kaupungin kulttuuriavustusten toinen haku käynnistyi
Kotkan hyvinvointilautakunnan jakamien, vuoden 2022 kulttuuriavustusten toisen erän hakuaika on voimassa 1.-30.4. Haettavana ovat kohdeavustukset. Kuluvan vuoden avustusten painopisteteemoina ovat…
-
Nuorten projektiraha
Projektiraha on haettavissa ympäri vuoden. Avustuksen myöntää nuorisotoimen viranhaltija. Vähintään kolmen nuoren ryhmä voi hakea projektirahaa 100 – 500 euroa….
-
03.01.2022Kulttuuriavustusten ensimmäinen erä haettavana tammikuussa
Kotkan hyvinvointilautakunnan jakamien, vuoden 2022 kulttuuriavustusten ensimmäinen hakukierros on avoinna 1.-31.1. Kaupunki jakaa tämän vuoden aikana kulttuuriavustuksina yhteensä 122 000…
-
Syrjäytymisen ehkäisyyn ja yleishyödyllisille yhdistyksille kiinteistöveron kattamiseen myönnettävät avustukset
Syrjäytymisen ehkäisyyn osoitetuista jäämistövaroista maksettavia avustuksia voi hakea ympäri vuoden sähköisesti Timmi-järjestelmässä. Avustusta voi hakea kotkalainen yksityishenkilö tai kotkalainen yhdistys….
-
Vanhustenhuollon jäämistövaroista haettavat avustukset
Vanhustenhuoltoon osoitetuista jäämistövaroista avustusta voivat hakea ensisijaisesti yhdistykset, jotka järjestävät toimintaa ikäihmisille. Avustusta voi hakea ympäri vuoden sähköisesti Timmi-järjestelmässä. Avustusta…
-
Kotoutumisen tukemisen avustukset
Kotoutumisen tukemisen avustusten hakuaika vuodelle 2026 on 1. -31.3.2026. Avustuksen tarkoitus Kotoutumisen tukemisen avustukset ovat tarkoitettu konkreettisiin ja monipuolisiin kotoutumista…
-
Hyvinvointiavustus
Hyvinvointiavustushaku vuodelle 2026 on 1. -31.3.2026 Hyvinvointiavustus on tarkoitettu kotkalaisten rekisteröityjen yhdistysten ja järjestöjen hyvinvointia, terveyttä, osallisuutta ja/tai turvallisuutta edistävään…
-
Hyvinvoinnin avustukset
Hyvinvointiavustusten ja kotoutumisen tukemisen avustusten hakuaika vuodelle 2026 on 1. -31.3.2026. Hyvinvointiavustus on tarkoitettu kotkalaisten rekisteröityjen yhdistysten ja järjestöjen hyvinvointia,…