Kotka ottaa käyttöön kolmivuotisen kulttuurin kumppanuussopimusmallin

Julkaistu 15.12.2022

Kotkan hyvinvointilautakunta on vahvistanut kaupungin kulttuuriavustussäännön vuodelle 2023. Sen osana otetaan käyttöön kulttuurin kumppanuussopimusmalli.

”Idea tähän tuli kaupunginvaltuustolta”, toteaa kulttuurijohtaja Tomi Purovaara.
”Kumppanuusmallilla mahdollistetaan kotkalaisen kulttuurialan yhteisöjen toiminnan pitkäjänteisempi suunnittelu. Sopimusten toivotaan myös parantavan kumppanien mahdollisuuksia saada rahoitusta muilta tahoilta”, Purovaara kertoo.

Kumppanuussopimukset solmitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan – sopimuksiin liittyvistä avustuksista päätetään kunkin vuoden talousarvion puitteissa. Kumppaniksi hyväksyttävän toiminnan on oltava ammattimaista, pitkäjänteistä ja jatkuvaa, ja sillä täytyy olla alueellista vaikuttavuutta. Kumppanin toiminnan on myös huomioitava Kotkan kaupunkistrategian ja kulttuuriohjelman painotuksia.

 ”Otamme vastaan kumppanuussopimushakemuksia tammikuun ajan, jolloin on kaikkien Kotkan kaupungin kulttuuriavustusten hakuaika”, Tomi Purovaara kertoo.
”Hakuvälineenä on sähköinen Timmi-järjestelmä, jolla yhteisöt voivat hakevat vuosien 2023–2025 kumppanuussopimuskumppanuutta sekä vuoden 2023 avustusta. Kumppanuussopimuksen perusteella myönnettävät avustukset ovat pääsääntöisesti 10 000–20 000 euroa. Tammikuussa haettavana ovat myös yksittäisten taiteilijoiden työskentelyapurahat sekä kohdeapurahat. Kaikkien avustusten tarkemmat kriteerit ja hakuohjeet löytyvät kaupungin verkkosivuilta”, Purovaara kuvailee.

Kumppanuussopimusten hakemukset arvioidaan kulttuuri- ja tapahtumapalvelujen asiantuntijaryhmässä. Tämän jälkeen kulttuurijohtaja käy hyvinvointilautakunnalle ehdotettavien kumppanien kanssa kumppanuusneuvottelut sekä laatii hakijan kanssa kumppanuussopimusesityksen.  Hyvinvointilautakunta päättää esittelyn pohjalta kumppaniksi valittavat hakijat, vahvistaa kumppanuussopimukset sekä niihin kirjatut vuoden 2023 avustusmäärät 14.2. kokouksessaan. Samassa kokouksessa päätetään hakemusten perusteella myös työskentelyapurahojen ja kohdeavustusten saajat.

Vuoden 2023 kulttuuria avustuksia koskeva infotilaisuus järjestetään Merikeskus Vellamon Ruumassa tiistaina 20.12. klo 16–17.