Taiteen Hetki 2026 – Yhdessä tuo yhteisötaiteen Kotkan puistoihin

Julkaistu 22.04.2026

Kotkalainen kuva- ja yhteisötaiteilija Eka Teriina Vea Kosonen tuo kesällä 2026 osallistavan taiteen kaupungin puistoihin kuutena päivänä toukokuusta heinäkuuhun. Tapahtumat ovat ilmaisia, avoimia kaikille ja syntyvät yhdessä paikalle saapuvien kanssa.

Taiteen Hetki 2026 – Yhdessä on jatkoa vuonna 2025 toteutetulle Taiteen Hetki -kokonaisuudelle, jossa kahdentoista taidehetken aikana noin yhdeksänkymmentä kotkalaista pysähtyi tekemään taidetta puistoissa ilman ennakkoilmoittautumista tai suorituspaineita. Tänä kesänä konsepti syvenee: yhteinen maalaus- tai piirustusalusta on esillä, välineet ovat vapaasti käytettävissä ja jokaisen kädenjälki jää osaksi samaa kokonaisuutta. Ei tarvitse osata piirtää. Ei tarvitse ilmoittautua.

Tapahtumat kiertävät Kotkansaaren, Karhulan ja Karhuvuoren puistoissa. Toiminta perustuu ratkaisukeskeisiin ja kuvataideterapeuttisiin menetelmiin ja sopii kaikenikäisille. Erityisryhmille voidaan varata oma aika ja sopiva ympäristö ottamalla yhteyttä suoraan taiteilijaan.

Hankkeen mahdollistaa Kotkan kaupungin myöntämä kuuden kuukauden työskentelyapuraha.

Tapahtumat kesällä 2026

  • Ke 13.5. klo 13–16 Katariinan meripuisto
  • Ke 27.5. klo 13–16 Isopuisto
  • Ke 10.6. klo 13–16 Karhula, Jokipuisto
  • Ke 24.6. klo 13–16 Karhuvuori, Tarinatien leikkipuisto
  • Ke 8.7. klo 13–16 Sibeliuksenpuisto
  • 23.–25.7. klo 12–21 Meripäivien tapahtuma-alue

Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.

Lisätiedot