Ehkäisevän päihdetyön viikolla muistetaan taas huumeisiin kuolleita ja rattijuoppojen uhreja
Julkaistu 04.11.2026
Tällä viikolla vietetään valtakunnallista ehkäisevän päihdetyön viikkoa.
Tällä viikolla muistamme myös päihteisiin menehtyneitä henkilöitä. Asia koskettaa meistä monia.
Kotkan kaupungin hyvinvoinnin edistämisen palveluyksikkö sytyttää muistokynttilät rattijuoppojen uhrina menehtyneille, sekä huumeisiin kuolleille torstaina 5.11. Karhulan torille, torilavan edustalle. Muistokynttilät palavat siellä klo 16-19.30 välisen ajan.
Vuonna 2025 koko maan tieliikenteessä rattijuopumusonnettomuuksissa menehtyi 32 henkilöä ja loukkaantui 337 henkilöä. Kuolemaan johtaneissa rattijuopumusonnettomuuksissa menehtyy useimmiten rattijuoppo itse, mutta kyydissä matkustaneiden tai muiden sivullisten uhrien osuus kuolonuhreista on kuitenkin peräti noin neljänneksen.
Yli puolessa poliisin kiinniottamissa tapauksissa on mukana muitakin päihteitä kuin alkoholia. Sekakäytön vaikutukset ajoneuvon kuljettajalle voivat olla ennalta arvaamattomia.
Huumekuolleisuus on maassamme ollut viime vuosina nousussa. Kymenlaakson maakunnan alueella huumeisiin kuoli vuonna 2025 yhteensä 14 ihmistä, mikä oli alueen tilastohistorian synkin piikki. Menehtyneistä 10 oli miehiä ja 4 naisia. Väestömäärään suhteutettuna Kymenlaakson huumekuolleisuus (8,9 kuolemaa 100 000 asukasta kohti) oli vuonna 2025 koko Suomen kolmanneksi korkeinta. Erityisesti nuorten huumekuolemat ovat lisääntyneet.
Sytytä sinäkin muistokynttilä päihdesyistä menehtyneiden läheisten muistolle. Voit tehdä sen yksityisesti omassa kotonasi, tai halutessasi tuoda myös oman muistokynttilän Karhulan torille torstaina 5.11. tapahtuvan muistamisen yhteyteen.