Kaupunginjohtaja Sirviölle kirjallinen varoitus
Julkaistu 15.12.2025
Kotkan kaupunginhallitus on päättänyt antaa kaupunginjohtaja Esa Sirviölle kirjallisen varoituksen.
Varoituksen perusteena on virkavelvollisuuden rikkominen. Kaupunginjohtaja Sirviö on ollut virkavapaalla 31.8.-31.10.2025. Kaupunginjohtaja tiedotti kaupunginhallitusta, että poissaoloa edelsi vakava sairastuminen ja siihen liittyvä tapahtumaketju, jonka yhteydessä hänen epäillään vapaa-ajallaan syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja ampuma-aserikokseen. Sirviö on myöntänyt rikokset.
Ennen kaupunginhallituksen päätöstä kaupunginjohtajalle järjestettiin mahdollista varoituksen antamista koskeva kuulemistilaisuus, jossa olivat läsnä kaupunginjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, henkilöstöjohtaja ja kaupungin henkilöstöasioita hoitava juristi.
Kaupunginjohtaja on palannut töihin 3.11. Työhön paluu on tapahtunut suunnitellusti ja hallitusti yhteistyössä hoitavan tahon ja työterveyshuollon kanssa. Kuulemistilaisuudessa on käyty läpi edellä kuvatut tapahtumat, ja Sirviö on todennut syyllistyneensä edellä kuvattuihin tapahtumiin. Rikoksista ei ole vielä annettu tuomiota. Sirviö on tuonut esiin, ettei hän aio toistaa vastaavaa menettelyä.
Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 17 §:n 2 momentin mukaan viranhaltijan on toimittava tehtävässään tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla. Kaupunginjohtajan virka on näkyvä ja sen vuoksi kaupunginjohtajan on asemassaan noudatettava erityistä huolellisuutta viranhaltijalle asetettujen velvoitteiden noudattamisessa. Sirviötä koskevia rikosepäilyjä on pidettävä vakavina.
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vapaa-aikana ja kaupunginjohtaja on alusta asti ollut asiassa avoin ja tuonut tilanteen kaupunginhallituksen tietoon niin pian kuin mahdollista. Kaupunginjohtaja on vakuuttanut, ettei vastaava menettely tule toistumaan.
Katariinan asemakaava valtuustoon
Kaupunginhallitus päätti lisäksi ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä Katariinan asuinalueen asemakaavan 0420 ja rakennustapaohjeen sekä lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet, jotka koskevat Katariinan asuinalueen asemakaavan muutosehdotusta Kotkan kaupungin 5. kaupunginosaa Katariina, korttelit 82–84, 101–117, 119–121, 126 ja 130 sekä puisto-, virkistys- ja katualueita Katariinan asuinalue, kaava nro 0420.
Katariinan kaavamuutoksella mahdollistetaan arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön suojelu ja alueelle soveltuva täydennysrakentaminen. Kaavamuutoksella ohjataan rakennusten ja rakenteiden korjausta sekä ylläpitoa siten, että ainutlaatuiset rakennetun kulttuuriympäristön arvot säilyvät myös tulevaisuudessa.
Täyttölupamenettely jatkuu
Kaupunginhallitus päätti jatkaa kaupungin voimassa olevaa täyttölupamenettelyä myös vuonna 2026.
Täyttölupamenettelyn tarkoituksena on rekrytointien keskitetympi hallinta. Täyttölupakäytännön mukaisesti avoimeksi tuleva virka tai tehtävä täytetään vain välttämättömissä tilanteissa, tehtävät organisoidaan ensisijaisesti muilla tavoin. Samalla arvioidaan, mitä toimintoja tai tehtäviä voi jättää tekemättä ja mitä toimintoja lopetetaan kokonaan.
Kaikissa vakinaisissa ja määräaikaisissa rekrytoinneissa tulee pyytää täyttölupa ennen rekrytointiprosessin aloittamista. Vakinaisesti täytettävien palvelussuhteiden täyttölupahakemukset viedään kaupunginhallituksen päätettäväksi. Määräaikaisten palvelussuhteiden täyttöluvat myöntää henkilöstöjohtaja. Täyttölupa myönnetään perustellusta syystä.
Täyttölupien käsittelyn yhteydessä kiinnitetään huomiota siihen, että eläköityvien henkilöiden osalta täyttö voidaan välttää tehtävien uudelleen järjestelyn kautta tai sisäisin siirroin.
Täyttölupamenettelyn ulkopuolelle jäävät:
- varhaiskasvatuksen vastuualueen henkilökunta henkilöstömitoituksien osalta,
- opetustoimen vastuualueen perusopetuksen ja lukion opetushenkilökunta,
- teknisten palveluiden vastuualueen puhtauspalveluiden palveluyksikön henkilökunta henkilöstömitoituksien osalta ja
- työllistämismäärärahojen kautta rekrytointi
Lisäksi
- Liikuntapalveluiden yksikön uimahallien uinninvalvontatehtävien osalta liikuntayksikkö voi äkillisissä sairaustapauksissa palkata sijaisen enintään viideksi (5) päiväksi ilman täyttölupamenettelyä, kun uimahallin avoinna pitäminen sitä edellyttää.
- Opetustoimen vastuualueella koulunkäynnin ohjaajalle voidaan ilman täyttölupamenettelyä palkata määräaikainen sijainen enintään viideksi (5) päiväksi silloin, kun kyseessä on lain edellyttämä palvelun tarve, oppilaiden opetusta ja iltapäivätoimintaa ei pystytä järjestämään lain edellyttämällä tavalla tai lasten fyysinen turvallisuus vaarantuu ilman koulunkäynnin ohjaajan palkkaamista.
- Varhaiskasvatuksen vastuualueella varhaiskasvatuksen ohjaajalle voidaan ilman täyttölupamenettelyä palkata määräaikainen sijainen enintään viideksi (5) päiväksi silloin, kun kyseessä on lain edellyttämä palvelun tarve, tai lasten fyysinen turvallisuus vaarantuu ilman ohjaajan palkkaamista.
- Teknisten palveluiden vastuualueella kiinteistönhoitajalle voidaan ilman täyttölupamenettelyä palkata määräaikainen sijainen enintään viideksi (5) päiväksi silloin, kun kyseessä on pakollinen tarve tai yleinen turvallisuus tai kiinteistöjen ylläpitäminen sitä vaativat. Täyttöluvan myöntäminen edellyttää, että virka/tehtävä sisältyy yksikön henkilöstösuunnitelmaan ja siihen on varattu palkkamääräraha talousarvioon. Ulkoista ostopalvelutyövoimaa ei käytetä korvaavana työvoimana.
Kaupunginhallituksen esityslista on luettavissa osoitteessa Päätöksenteko | Kotkan kaupunki