Kotkan kansallisen kaupunkipuiston kunnostamiseen ja kehittämiseen avustusta

Julkaistu 18.12.2020

Ympäristöministeriö on päättänyt myöntää Kotkan kaupungille kansallisten kaupunkipuistojen erityisavustusta kaupunkipuiston kunnostamiseen ja kehittämiseen. Valtionavustusta myönnettiin 231 700 euroa, joka on enintään 70 % hankkeen hyväksyttävistä toteutuneista kokonaiskustannuksista.

Avustushakemuksen toteuttamiskohteet ovat Kotkan kansallisen kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelmassa ja kaupunkipuiston tavoitteiden mukaisia.
Hoidon ja käytön yleisiä tavoitteita ovat mm. kulttuuriympäristön arvojen vaaliminen, vapaa-ajan alueiden ylläpitäminen, luontokohteiden säilyttäminen ja luonnon monimuotoisuuden lisääminen.
Tavoitteissa on erityisesti korostettu kaupunkipuiston saavutettavuuden varmistaminen mm. jalankulun ja pyöräilyn reittejä lisäämällä ja parantamalla, pysäköintiä kehittämällä ja toteuttamalla kulkuväyliä esteettömiksi.

Ympäristöministeriön avustuksen avulla kehitetään ja parannetaan reittejä, kunnostetaan puistoalueita, tuetaan hyönteislajistoa keskusta-alueella ja estetään vieraslajien leviämistä kaupunkipuiston alueella. Hanke toteutetaan vuoden 2021 aikana.

Kotkan kansallinen kaupunkipuisto on vahvistettu Ympäristöministeriön päätöksellä 29.9.2014.