Kaupungin taidepalkintoa ehdotetaan Pro Sunilalle

Julkaistu 14.10.2020

Kotkan kaupungin tämän vuotinen taidepalkinto ehdotetaan annettavaksi Pro Sunila -yhdistykselle.
Kaupungin elinvoimalautakunta haluaisi antaa 1000 euron suuruisen palkinnon yhdistykselle, joka on tehnyt lautakunnan mielestä valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin merkittävää työtä Kotkassa sijaitsevan, Alvar Aallon luoman arkkitehtuurisesti merkittävän Sunilan alueen tunnettuuden lisäämiseksi.

Yhdistyksen Sunilan Kantolassa järjestämät, yleisölle avoimet konsertit ja kuvataidenäyttelyt, elävöittävät arvokasta rakennusta ja tuovat sen tutuksi kotkalaisille ja uusille, kauempaakin tuleville vierailijoille. Elinvoimalautakunta pitää Pro Sunila ry:n työtä merkittävänä kansalaistoimintana ja haluaa palkinnolla kannustaa yhdistystä edelleen jatkamaan Sunilan alueen kulttuurista kehittämistä.
Taidepalkinnon myöntämisestä päättää kaupunginhallitus.

Kohdeapurahoja kulttuurintekijöille

Elinvoimalautakunta päätti myös vuoden 2020 kulttuuriavustusten kolmannen erän jakamisesta. Kohdeapurahoista 1 000 euron avustukset myönnettiin Karhulan Työväennäyttämön kannatusyhdistys ry:lle, Petri Pietiläisen vetämälle työryhmälle, Teatteriryhmä Kimara ry:lle sekä Anne-Maria Björnisen ja Helena Paakkisen työryhmälle.
Viidensadan euron apurahat myönnettiin Sisko Nampajärvelle, Riku Pelolle, Pekka Savolaiselle ja Riikka Kronström-Johanssonille.

Elinvoimalautakunnalle esiteltiin uuden nelipäiväisen ”Aaltoja! Valoa ja ääntä Kotkassa” -kaupunkifestivaalin suunnitelmia.
Tapahtuma on kulkenut työnimellä “talvimeripäivät” ja se on tarkoitus järjestää ensimmäisen kerran syksyllä 2021.
Ohjelma koostuu pääosin valo- ja äänitaiteesta, valaistuista kohteista ja eri toimijoiden tuottamasta valon ja äänen ympärille muodostuvasta ohjelmasta.