Vapaaehtoistyö on arvokasta
Julkaistu 05.12.2025
Kansainvälistä vapaaehtoisten päivää vietettiin 5.12.
Vapaaehtoisten päivä 5.12. on kansainvälinen juhlapäivä. Vapaaehtoisten päivän tarkoituksena on huomioida ja kiittää vapaaehtoisia heidän tekemästään tärkeästä työstä. Vapaaehtoisten auttamisen halu on vahva. Vajaa puolet suomalaisista on tehnyt vapaaehtoistyötä vuoden aikana, joten 5.12. on aika nostaa vapaaehtoisten tekemää tärkeää työtä esille ja antaa heille näkyvyyttä.
Puistokummit pitävät huolta yhteisistä alueista
Tänään esittelyssä on vapaaehtoinen puistokummi Tuire Lahtinen. Tuire toimii Puistokummina niin innokkaasti ettei muuta vapaaehtoistyötä kalenteriin sen lisäksi mahdu.
Tuire kertoo, että puistokummina vapaaehtoistyötä tehdään omien aikataulujen mukaan itselle tärkeän asian puolesta. Hän toimii ympäristöllisen siisteyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Vapaaehtoistyössä huolehditaan itselle merkityksellisestä asiasta, ja välitetään kaikkien hyvinvoinnista.
Tuiren mukaan puistokummiuden erityispiirre on se, että siinä saa purettua ajallemme tyypillistä mielipahaa ympäristömme nykytilasta, ja olla edesauttamassa etteivät katujen roskat päätyisi maankaatopaikkoja saastuttamaan, eikä sadevesien mukana lähimmälle rannalle. Esimerkiksi tupakantumpit myrkyttävät pitkäaikaisesti sekä kasvimme että vetemme. Tästä huolimatta juuri tupakantumppi on yleisin muoviroska rannoillamme – ja muut muovijätteet toiseksi yleisin.
Tuire haluaisi ihmisten ymmärtävän, että vaikka heittää roskan autosta tai taskusta pois, niin omistajuus säilyy silti roskaajalla itsellään. Poisheittäminen ei mitenkään maagisesti katkaise tätä sidettä. Hän tarkoittaa sitä, että roskista poikkeuksetta aiheutuu aina vakava haitta asuinympäristöömme, mutta myös yhteisiä verovaroja kuluu siihen, että hyvin järjestetyn kaupunkiorganisaatiomme työntekijät puhdistavat niitä työajallaan.
Luonto on tärkeä
”Luonto on minulle yhtä tärkeä kuin elämä itse, ” Tuire sanoo. ”Luonto tuottaa tutkitusti terveysvaikutuksia, eikä näitä Kotkan superhienoja puistoja millään pysty ylistämään tarpeeksi. Puistokummius onkin yhdenlainen oodi sekä puistoillemme että puistotyöntekijöille. Kotkan monipuoliset ja upeat puistot estävät tehokkaasti myös minua ja perhettäni muuttamasta pois täältä!”
Tuire ajattelee, että puistokummiuden hienoimpia hetkiä on kuulla ihmisten kertovan kuinka tunnollisesti he lajittelevat jätteitä omissa kodeissaan, samalla kun he kertovat osallistuvansa roskien keräämiseen maasta itsekin. Hetket, joissa jaetaan ympäristöhuoli ja roskien poiskeräämisen eetos – ne ovat yhteistä parhautta!
”Sanonkin kaikille asiaa vähäisimmässäkään määrin harkitseville: sinua odotetaan! Sikäli kuin puistokummius kiinnostaa, niin aina kun näkee minut oransseissa huomioliiveissä, voi tulla juttelemaan. Kerron mielelläni lisää ja jaan omia kokemuksiani tästä.”
Tuire Lahtinen
puistokummi