Vähemmän väkivaltaa

(kirjoittajat: Anna Vanhala, Anu Tiilikainen ja Juha Voima)

Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien keskuudesta nousee havaintoja väkivallasta ja sen uhasta työpaikalla. Vuonna 2025 Kotkan kaupungilla eniten työtapaturmia aiheutui toisen ihmisen tekemästä väkivallasta – aiemmin kärkipaikkaa ovat pitäneet liukastumiset ja kaatumiset työpaikalla tai työmatkalla. Keväällä 2026 esi- ja perusopetuksessa tehdyn henkilöstökyselyn mukaan henkistä väkivaltaa asiakkaiden (lapset, huoltajat) taholta oli lukuvuoden aikana kokenut 32 % vastaajista ja fyysistä väkivaltaa 28 %. Kokeneen erityisluokanopettajan ja työsuojeluvaltuutetun sanoin: ennen oppilaat tappelivat keskenään, nyt väkivaltaa kohdistetaan myös aikuisiin.

Ilmiö on valtakunnallinen. Sama muutos on havaittavissa Suomen muissakin kunnissa. Aihetta ei kannata liioitella tai panikoitua sen johdosta, mutta muutoksen äärelle on syytä pysähtyä. Ennen kaikkea mielestämme kannattaa pohtia, miten löydettäisiin ratkaisuja, jotka eivät sammuta tulipaloja, vaan estävät niiden syttymistä.

Syyt väkivallan lisääntymisen taustalla lienevät moninaiset. Esimerkiksi suhtautuminen auktoriteetteihin – kuten opettajiin ja muihin kasvattajiin – on muuttunut yhteiskunnassa yleisemminkin. Monilla kentillä havaitaan voimistuvaa vastakkainasettelua ja polarisaatiota. Vapaa-aika, elämäntavat ja arvostukset ovat muuttuneet. Opetuksen maailmassa niin sanottu inkluusion periaate on muokannut opetusryhmiä. Mahdollisesti kynnys tehdä työtapaturmailmoituksia uhkaavista tilanteista on madaltunut. Viimeinen syy tuskin kuitenkaan selittää muutosta kovin kattavasti.

Mitä sitten voidaan tehdä? Kuntatyönantajalta eli koulu- ja varhaiskasvatusmaailmasta käsin katsottuna iso rooli uhka- ja väkivaltatilanteissa olisi myös muulla yhteiskunnalla sekä tietenkin huoltajilla. Ammattikasvattajien silmin näyttää aika ajoin siltä, että lapsia ei kotona kovastikaan ”kasvateta”. Ruutujen kanssa aikaa vietettäessä lasten suorat sosiaaliset kontaktit vähenevät. Silloin myös sosiaalisten eli niin sanottujen kaveritaitojen kehittyminen vaikeutuu. Näillä taidoilla selviäisi paremmin myös pettymyksen tunteista.

Voi myös olla, että kodeissa käytöksen tai toiminnan vaatimustaso on laskenut, eivätkä lapset siksi ole niin tottuneita tekemään ikäviltä tuntuvia asioita. Tämä näkyy koulussakin vastauksina kuten ”ei mua huvita” tai ”ei mun täydy”. Vanhemmat kyllä kokevat kasvattavansa lapsia, mutta kasvatuksen lapsilähtöisyys (joka sinällään on hyvä periaate) on paikoin ymmärretty väärin: vältetään jopa liikaa tilanteita, joissa lapselle voisi tulla paha mieli.

Kun tilanne vaatii kodin ja koulun yhteistyötä, suurin osa perheistä lähtee rakentavaan yhteistyöhön. Kuitenkin tänä päivänä opetus- ja kasvatushenkilöstö kohtaa paljon haasteita myös vanhempien taholta. Perheiden kanssa tehtävän yhteistyön lisäksi tärkeitä kumppaneita ovat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset.

Kouluissa uhka- ja väkivaltatilanteita ennaltaehkäistään parhaiten ennakoinnilla ja suunnittelulla. Perustana on hyvä vuorovaikutus niin työyhteisön sisällä kuin yhteistyötahojen ja perheiden kanssa. Lähtökohtana on aina lapsen tai nuoren paras, jota yhdessä tavoitellaan. Ongelmien pohtimisen rinnalle – tai jopa sen sijaan – kannattaa tuoda myönteisiä havaintoja. Meitä jokaista kantaa ja kannustaa positiivinen palaute sekä vahvuuksiemme esiin nostaminen. Kun määrätietoisesti jaksamme arjessa huomata hyvää pienissäkin asioissa, tämä usein ruokkii itseään. Silloin ei-toivotut käytösmallit eivät saa voimaa kasvaa.

Kiire on kouluarjessa pahimpia vihollisia. On tärkeää, että arjessa on mahdollisuuksia aidosti kohdata. Me kaikki, niin aikuiset kuin lapsetkin, haluamme päivittäin tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Kouluyhteisön hyvinvoinnin kannalta on erittäin merkityksellistä, että esihenkilöillä on aikaa olla läsnä arjessa. Tämä sama tietysti toistuu myös oppilaiden kanssa. Pienissä kohtaamisissa käytävillä, välitunneilla, siirtymissä ja ruokailuissa rakennetaan luottamusta aikuisten ja oppilaiden välillä.

Välillä tarvitaan myös aikaa käsitellä hankalia tunteita ja tilanteita, olivatpa ne sitten aikuisen tai lapsen mielessä. On tärkeää opetella myös oppilaiden kanssa sanoittamaan tunteita ja antaa tarvittaessa tilaa sekä aikaa tunteiden käsittelyyn. Maltti on valttia monissa asioissa, joskus myös asioiden selvittelyssä.

Vahva yhteistyö ja työparityöskentely ovat tärkeässä roolissa turvallista kouluarkea rakennettaessa. Ilman hyvää yhteistyötä ja riittäviä resursseja inklusiivinen koulu jää sanahelinäksi. Myös työntekijöiden ja esihenkilöiden omalla vireystilalla ja toimintakyvyllä on merkitystä, kun ennaltaehkäistään tilanteita tai reagoidaan niissä. Tämä tarkoittaa resursointia paitsi työpaikalla, myös esimerkiksi omaan palautumiseen. Esihenkilöiden tulee osaltaan kiinnittää huomiota työntekijöiden hyvinvointiin, jotta nämä puolestaan jaksavat huolehtia oppilaiden hyvinvoinnista ja entistä paremmasta kouluarjesta. Myös esihenkilön omaan jaksamiseen kannattaa panostaa.

Kirjoittajat: Anna Vanhala (henkilöstösuunnittelija), Anu Tiilikainen (rehtori) ja Juha Voima (rehtori)

Kotkan kaupungilla on käynnissä Kevan tukema hanke Vähemmän väkivaltaa koulu- ja esiopetusarjessa (VäVä). Hankkeessa pureudutaan käytännönläheisesti koulujen ja esiopetuksen arkeen sekä tuetaan arjen osaamista niin työntekijöiden kuin esihenkilöidenkin keskuudessa.

Jaa kirjoitus sosiaalisessa mediassa

• Facebook
• Twitter
• LinkedIn

Tietoa kirjoittajasta

Anna Vanhala

Työntekijäkokemuksista, ihmisistä ja liikunnasta innostuva paluumuuttaja. Henkilöstösuunnittelijan työ on monipuolista työhyvinvoinnin ja osaamisen tukemista sekä välillä hallinnollista puurtamistakin.

Muut julkaisutkirjoittajalta: Anna Vanhala