Kesätyöntekijät sukupolvien ketjussa

Julkaistu 28.11.2025 Kirjoittajalta Anna Vanhala

Kotkan kaupungilla olen saanut työskennellä itseäni 20 vuotta vanhempien ja 20 vuotta nuorempien työntekijöiden kanssa. Yleensä kaikki ovat olleet hyvin sitoutuneita, innostuneita ja työstään nauttivia, ikään katsomatta. On rikkaus, että meillä on eri-ikäisiä työntekijöitä.

Kymen Sanomat kirjoitti tällä viikolla, että nuorilla on aivojen kehitysasteensa vuoksi suurempi riskinottokyky. Tästä voi aiheutua joissakin tilanteissa myös haittoja, sillä riskinotto ei ihan aina kannata. Nuoret aivot ovat kuitenkin enimmäkseen supervoima. Nuoret ovat vahvoilla esimerkiksi uusien asioiden nopeassa oppimisessa.

Toisaalta myös vanhemmilla on vahvuutensa: Helsingin Sanomat uutisoi hiljattain, että aivot ovat terävimmillään yli 55-vuotiailla. Monet hyvinä pidetyt ominaisuudet kuten tunnollisuus ja emotionaalinen vakaus saavuttavat huippunsa melko myöhäisellä iällä.

No entä me keski-ikäiset? Kuulin hiljattain erään toisen kunnan ikäjohtamista pohdiskelevalta kollegalta näkemyksen työkunnosta ja työn tekemisestä. Kun on nuori, ei osaa. Kun on vanha, ei jaksa. Siinä välissä – ei ehdi.

Aika pessimistinen näkemys, vaikka kenties siinä jokin viisaus piilee. Perinteisesti ajatellaankin, että nuorille on hyvä tarjota erityisesti osaamisen ja työelämätaitojen vahvistamista ja ikääntyneemmille työkyvyn tukea. Keski-ikäiset sen sijaan saattavat tarvita ekstra-annoksen ymmärrystä ruuhkaisissa elämäntilanteissaan.

No, tietenkään nämä tarpeet eivät ole iästä vaan yksilöstä kiinni, ja erilaisia tilanteita tulee vastaan sukupolvesta riippumatta. Sairauksia tulee myös nuorille ja osaamista on jatkuvasti kehitettävä kaikissa ikäluokissa. Ymmärrystäkin tarvitsemme kaikki.

Tällä hetkellä puhutaan paljon työttömyydestä ja työllistymisen haasteista, erityisesti nuorten keskuudessa. Monet opintonsa kuuliaisesti suorittaneet ovat törmänneet vaikeuksiin löytää työtä. Muutenkin maailma voi tänään näyttäytyä nuorelle(kin) hyvin epävarmana.

Kotkan kaupunki työllistää jälleen ensi kesänä joukon kesätyöntekijöitä. Saamme hienoja mahdollisuuksia olla tukena, kun nuoret ottavat ensimmäisiä askeleitaan työtehtävissään. Olisiko teidän yksiköllänne kiinnostusta työllistää kesätyöntekijä?

 

Kirjoittaja Anna Vanhala työskentelee Kotkan kaupungin henkilöstösuunnittelijana.

Kesätyötehtäviä koskeva kysely lähetetään kaupungin työyksiköille viikolla 49.