Vireystilat ja palautuminen

(Kirjoittaja: Sari Manninen, depressiohoitaja)

Lähestyn palautumista vireystilaikkunan kautta. Vireystilaikkuna muodostuu hyvästä vireystilasta eli niin sanotusta mahdollisuuksien ikkunasta sekä yli- ja alivireystilasta.

Hyvästä vireystilasta poistutaan, kun koettu stressi ylittää käytettävissä olevat resurssimme. Korkea motivaatio ja halu tehdä asioita voivat myös ajaa meitä kierroksille. Siten ylivireystila ei automaattisesti ole selviytymiskeino pois jostain vaikeaksi koetusta, vaikka oman työni näkökulmasta se monesti sitä on.

Useinkaan ja onneksi elämä ei ole mitään tasaista viivaa, vaan välillä stressi ylittää käytössä olevat voimavaramme. Ajaudumme ”taistele tai pakene” -tilaan. Monelle saattaa olla tuttua se viime hetken deadlinen hyödyntäminen – silloin keskittymisemme paranee ja pystymme saamaan aikaiseksi jotakin, joka on painanut mielen perukoilla jo pitkään.

Boostaamme kehoomme stressihormoneita; adrenaliinia ja kortisolia. Viritämme itsemme, kuin urheilija ikään, parhaaseen suoritukseensa. Huippu-urheilijakaan ei kuitenkaan jaksa määräänsä enempää. Niin käy myös meille, jos emme pidä huolta palautumisestamme.

Työssäni olen törmännyt siihen, että ihmiset saattavat olla pitkän aikaa ylivireystilan puolella. Se tuo mukanaan ikäviä haittoja; ahdistuksen ja levottomuuden tunteita, ajattelun joustamattomuutta, ajatussumua sekä reaktiivisuuden lisääntymistä, joka näkyy mm. kasvaneena ärtymyksenä sekä tunteenpurkauksina. Ylivireystilaan liittyvät vahvasti myös kyvyttömyys rentoutua ja erilaiset unihäiriöt. Tilanteen pitkittyessä keholliset stressioireet ovat hyvin yleisiä.

Ylivireystilan vastapuolena on alivireystila eli lamaannus ja vetämättömyys. Alivireystilaan ”tipahdetaan” siinä vaiheessa, kun veto loppuu ja väsymys valtaa alaa. Kivoistakin asioista voi tulla pakollisia suoritteita.

Alivireyttä leimaavia piirteitä ovat väsymyksen lisäksi tunteiden turtumus; mitään ei oikein jaksa, huvita tai pysty tekemään. Lamaantuneina ihmiset usein sulkeutuvat, toimivat autopilotilla ja saavat usein palautetta läheisiltään siitä, etteivät ole läsnä, vaikka ovat paikalla. Ihmisen perusluonne on yrittää ponkaista alivireystilasta ylivireystilaan heti kohta, jos voimat vähänkin palautuvat. Kuitenkin kun on riittävän kauan tätä väliä sahannut, voimat eivät siihen enää riitä. Silloin puhutaan jo uupumusasteisesta väsymyksestä.

Jottei tähän tarvitsisi mennä, pitäisi osata ja vielä nimenomaan valita pitää huolta omasta palautumisesta. Ajattelen, että monet kyllä jo tänä päivänä tietävät, mitä pitäisi tehdä ja mikä olisi hyväksi. Silti valitsemme ohittaa toistuvasti näitä asioita vaikkapa ajanpuutteen tai kiireen tunteen vuoksi. Sen lisäksi nykyaika kyllä haastaa meitä. Miten saamme ylläpidettyä yhteyttä kehoomme ja kuulemme sen viisaat viestit?

Kysymys kuuluu: Mistä tunnistat, että olet ylivirittynyt? Ja mitä teet sen tiedon saatuasi? Miten pidät huolta kierroksien laskemisesta ja rauhoittumisesta pitkin päivää?

Palautuminen ei ole ”yksityisasia”, joka tapahtuu vain vapaa-ajalla, vaan jatkuvampi sisäinen palautuminen toimii maadoittajana pitkin päivää. Voit vaikka sanoa itsellesi, että nyt pysähdyn hetkeksi. Aina ei edes tarvita mitään hengitys- tai tietoisuustaitoharjoitteita, vaikkei niistä mitään haittaakaan ole. Sisäinen puhe itselle on jo hyvin merkityksellistä.

Jos hetkellisesti (ja tietoisesti) hyödynnät ylivireydestä saatavat taikavoimat käyttöösi, niin muistatko pitää huolta myös palautumisestasi mahdollisuuksien ikkunaan?

Yleisesti palautumisesta voidaan sanoa, että kuormitustilanne on terve, jos ihminen kokee elämänsä järjestäytyneeksi, hallittavaksi ja mielekkääksi. Palautumista tukevia työn piirteitä ovat muun muassa vaikutusmahdollisuudet omaan työhön (edes vähäisetkin), vaihtelu ja säätelymahdollisuudet työpäivän aikana, myönteiset tunnekokemukset ja asioiden jakaminen.

Vapaa-ajan palautumista hoitavat työstä irrottautumisen lisäksi muun muassa rentoutuminen, omaehtoinen tekeminen, jonkin taidon hallinta sekä yhteenkuuluvuus muiden kanssa. Palautunut ihminen herää aamulla suhtautuen päivän haasteisiin toiveikkaasti ja uteliaasti, tuntee iltapäivällä itsensä päteväksi ja varmaksi työssä, illalla työpäivän jälkeen pystyy irrottautumaan työstä ja rentoutumaan ja on illalla levollinen ja nukahtaminen on helppoa.

Kirjoittaja Sari Manninen on kognitiiviseen lyhytterapiaan erikoistunut depressiohoitaja, joka on tehnyt pitkän työuran työterveyshuolloissa ja toimii tälläkin hetkellä ammatinharjoittajana tehden depressiohoitajan työtä. Lisäksi hän työskentelee Kakspy ry:n Perhe- ja Läheistyössä.

Jaa kirjoitus sosiaalisessa mediassa

• Facebook
• Twitter
• LinkedIn

Tietoa kirjoittajasta

Anna Vanhala

Työntekijäkokemuksista, ihmisistä ja liikunnasta innostuva paluumuuttaja. Henkilöstösuunnittelijan työ on monipuolista työhyvinvoinnin ja osaamisen tukemista sekä välillä hallinnollista puurtamistakin.

Muut julkaisutkirjoittajalta: Anna Vanhala