Syyskuulumisia

Julkaistu 26.09.2022 Kirjoittajalta Anna Vanhala

(Kirjoittaja: Minna Uusitalo, henkilöstöjohtaja)

Maailma tuntuu olevan sekaisin. Jo pitkään ympärillämme on pyörinyt asioita, joihin emme itse voi vaikuttaa. Katsomme vain vierestä, mitä tapahtuu ja toivomme, ettemme itse joudu pyörteisiin. Maailmaa ja meitä koetellaan. Joudumme valitsemaan, pelkäämmekö pahinta vai toivommeko parasta.

Kaiken tämän myllerryksen keskellä elämme tavallista arkeamme. Tulemme aamulla töihin, teemme päivän rutiinit, heitämme juttua työkavereiden kanssa, nauramme ja rupattelemme. Vallitsevassa maailmantilassa arki on varmaan parasta, mitä voimme itsellemme nyt toivoa.

Henkilöstöasioiden yksikössä on myös tulossa muutosten syksy ja talvi. Ei ehkä ihan myllerrykseen saakka, mutta kuitenkin. Pitkäaikaiset työntekijämme, hr-koordinaattori Raija Bly ja hr-sihteeri Teija Pukki, ovat siirtymässä elämässä yksityisempien haasteiden pariin syksyn ja talven aikana ja työyhteisöömme on palkattu uudet työntekijät. Raijan tehtävään on tulossa hr-koordinaattoriksi Hanne Ristola. Hän aloittaa lokakuussa. Teijan tehtävään on tulossa marraskuun lopussa Henna Asplund. Molemmat ovat osaavia ja pitkäaikaisia hr-alan henkilöitä. Olen erittäin tyytyväinen tekemiini rekrytointeihin!

Yksi vuoden keskeinen teema on rekrytointien kehittäminen ja edistäminen. Se on osoittautunut erittäin ajankohtaiseksi aiheeksi, sillä myös kaupungin ylimmän johdon osalta on tehty poikkeuksellisen paljon rekrytointeja alkusyksyn aikana. Liikuntajohtajan, kehitysjohtajan ja kansliapäällikön rekrytoinnit ovat käynnissä. Positiivista on, että näihin kaikkiin on tullut hyviä ja kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita, osaan jopa erittäin runsaasti. Rekrytointien kautta olemme saaneet myös hyvät mahdollisuudet markkinoida ja mainostaa kaupungin työnantajakuvaa ja kaupungin kehittämistoimintaa.

Arkisten asioiden puurtaminen tuo turvallisuuden tunnetta elämään. Ja arkisia perusasioita edistämme myös henkilöstöasioiden arjessa. Muun muassa henkilöstöohjelman päivittäminen on käynnissä. Se pohjautuu keväällä päivitettyyn kaupunkistrategiaan ja tavoitteena on saada henkilöstöohjelma entistä enemmän lähelle arjen työtä. Haluamme tehdä siitä käytännönläheisen ja helposti ymmärrettävän.

Henkilöstöohjelman päivittämisprosessin yhteydessä järjestämme myös kaikille henkilökunnan jäsenille suunnatun työpajan, jossa voi osallistua ja vaikuttaa ohjelman sisältöön. Tervetuloa mukaan!

Työhyvinvointikysely on myös käynnissä ja vastattavana. Edellinen kysely tehtiin vuonna 2019, joten nyt on taas aika selvittää laajemmalla kyselyllä, miten yksiköissä menee. Toivomme myös tähän vahvaa osallistumista kaikilta työntekijöiltä! Tuloksista raportoimme myöhemmin syksyllä.

Valtakunnallisten virka- ja työehtosopimusten neuvottelukierroksessa saatiin osittainen sopu kesällä. Virka- ja työehtosopimusten muutoksia on jalkautettu kaupungin omiin toimintaohjeisiin ja käytäntöihin ja osittain tämä työ vielä jatkuu. Toistaiseksi täyttä sopua ei kunta-alan työmarkkinoilla vielä ole ja työtaistelut vielä jonkin verran vaikuttavat myös kaupungin toimintoihin.

Teemme paljon isoja ja pienempiä asioita. Kehitämme, edistämme, tuemme ja pidämme itsestämme ja toisistamme huolta. Emme jää tuleen makaamaan. Myllerrysten keskellä pidämme kiinni arjestamme ja ammennamme siitä elämäniloa.

Värikästä syksyä kaikille!

 

Kirjoittaja Minna Uusitalo on Kotkan kaupungin henkilöstöjohtaja.