Tarina on vain osa totuutta

Julkaistu 14.02.2022 Kirjoittajalta Anna Vanhala

(Kirjoittaja: Minna Uusitalo, henkilöstöjohtaja)

Tarinallisuus on muodikasta. On trendikästä, kun toiminnan ja tekemisen taustaksi voi kertoa tarinan, on sitten kyse yksilöstä, yrityksestä, julkisuuden henkilöstä tai tapahtumasta. Tarina luo legendoja, joita muistellaan.

Johtamisen teemoja, ismeja ja filosofioita on lukuisia. Kaikissa niissä on sisällä yksi keskeinen perustaito. Vuorovaikutus. Ilman vuorovaikusta ei ole johtamista. Vuorovaikutus on yksinkertaisimmillaan puhumista ja kuuntelemista. Kun puhumisesta tulee mielenkiintoista, se voi saada jopa tarinallisuuden piirteitä.

Esihenkilötoiminnassa korostuu puhuminen ja viestiminen. Esihenkilön on kommunikoitava oikein, jotta viesti menee kuulijoille perille. Mutta myös kuunteleminen on esihenkilön taidoissa ehdottoman tärkeää.

Mitä työntekijäni oikeasti sanovat? Esihenkilön tulee kuunnella myös silmillään ja tuntoaistillaan. Miltä työyhteisössä näyttää? Miltä työntekijät näyttävät? Ja miltä työyhteisön ilmapiiri tuntuu? Kuunteleminen on varsin kokonaisvaltaista ja ennen kaikkea, aktiivinen kuunteleminen on pysähtymistä.

Esihenkilön vuorovaikutus lähtee omasta puheesta ja tietoisesta tekemisestä. Se, miten itse puhumme, heijastuu muihin. Nauru tarttuu, haukotus tarttuu, ahdistuneisuuden tunne tarttuu, kiire tarttuu. Kanssatoimijoiden kehon kieli kertoo paljon keskinäisestä kunnioituksesta ja luottamuksesta.

Vuorovaikutus on myös osallistumista. Esihenkilön läsnäolo työyhteisössä on ensiarvoisen tärkeää. Ilman läsnäoloa, ei voi kommunikoida suoraan, kuunnella ja aistia. Mitä lähempänä työyhteisön ydintä esihenkilö toimii, sitä tiiviimpi ja vahvempi yhteisö todellisuudessa on.

Hyvä esihenkilö osaa kertoa tarinoita. Usein esihenkilöt ovat hyviä puhujia. Mutta pitää osata myös paljon muuta. Esihenkilöillä pitäisi olla puhelahjojen lisäksi tuntosarvet ja erinomainen kuulo, hyvä makuaisti ja ”kotkanterävä” katse. Palaneen käryn varhaisessa aistimisessa myös hyvästä hajuaistista on hyötyä.

 

Kirjoittaja Minna Uusitalo on Kotkan kaupungin henkilöstöjohtaja.