Kaupunginjohtajan kirje joulupukille

Julkaistu 20.12.2021 Kirjoittajalta Anna Vanhala

(Kirjoittaja: Esa Sirviö, kaupunginjohtaja)

 

Reilu, rohkea ja rakas Joulupukki!

En ole vuosikymmeniin kirjoittanut sinulle, kun uskoni olemassaoloosi on horjunut sen seurauksena, kun erään vierailusi jälkeen Alpo-eno tuli aattoillan kahville käsissään samanlaiset rukkaset kuin sinulla oli. Enon äänikin tuli samalla soundilla kuin sinun, joten alkoi hieman epäilyttää koko totuus Joulupukista.

Haluan kuitenkin nyt käyttää kaikki mahdollisuudet ja kirjoitankin sinulle kaupunkikonsernimme henkilöstön puolesta. Tätä kirjoittaessa palautan uskoni valkopartaiseen Korvatunturin isäntään. Varmaan ymmärrät, että ainakaan itse en voi toimia tai edes näytellä Joulupukkina, kun en omaa juuri minkäänlaisia lahjoja. Ja unenlahjoista ei tässä tilanteessa taida olla kenelläkään muille kuin itselleni hyötyä.

Joka tapauksessa voin vakuuttaa, että kaupunkikonsernimme henkilöstöön kuuluvat ovat olleet erityisen kilttejä tänäkin vuonna. Koronakurimuksesta huolimatta kaikki ovat sitoutuneet ja ahkeroineet tehtävissään sekä toimissaan mahtavan hienolla tavalla. Henkilöstö on osoittanut luovuutensa ja he ovat ponnistelleet uskomattomalla tarmolla tämän epidemian ja kaiken muun kiireen keskellä. Täällä on tapahtunut paljon hyviä asioita ja niiden takana on usein ollut kaupunkikonsernin väki. Meillä ei kerta kaikkiaan olla tonttuiltu, vaan ne tehtävät olemme jättäneet sinne Korvatunturille sinun apulaisillesi.

Toivoisin sinulta joulupukki tällä kertaa aineettomia lahjoja henkilöstöllemme. Toivon kaikille voimia sekä jaksamista myös ensi vuodelle, koska henkilöstö on meidän konsernimme tärkein voimavara. Jotta pystymme palvelemaan kaupunkilaisia ja muita sidosryhmiä vähintään yhtä hyvin kuin tähän saakka, niin jokaisen työpanos on äärimmäisen tärkeä myös jatkossa. Toivon kaikille myös yhteistyökykyä, koska se on merkittävä ominaisuus, joka korostuu menestyvissä organisaatiossa. Myös Kotkan kaupunkikonserni haluaa olla menestyvä organisaatio ja siihen tarvitsemme henkilöstöltämme kaiken tuen ja itse uskon yhteiseen onnistumiseen.

Yhteistyökyvyn rinnalle toiveissani on myös taito, että ymmärrämme toinen toisiamme, kun olemme kuitenkin kaikki omia persoonia. Joskus toimimme samassa tilanteessa hieman eri tavalla kuin joku toinen, ja molemmat tavat voivat olla yhtä hyviä, vaikkakin erilaisia.

Tietysti toiveena on myös, että työmarkkinaosapuolet löytävät mahdollisimman helposti sovun ensi vuoden julkisen puolen palkkaneuvotteluissa. Totta kai reilut korotukset olisivat paikallaan, mutta yhteinen sopu ilman työtaisteluja on kuitenkin tärkein neuvottelutulos.

Toivon myös, että onnistuisimme puhaltamaan yhteiseen hiileen henkilöstömme ja kesällä uudistuneen päättäjäjoukkomme kesken. Olemme jo tottuneet pitämään yhteistä nuotiopiiriä yllä ilman, että kukaan koettaa sammuttaa tulta esimerkiksi pissaamalla nuotioon. Eli kaikille osapuolille toivon sopivaa ja tähän soveltuvaa rakon pidättämiskykyä myös tulevaisuudessa.

Tietysti toivon myös sitä, että henkilöstömme onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla pysymään terveenä. Edelleen haluaisin, että kaikilla olisi hyvä tasapaino töiden ja vapaa-ajan välillä, koska harmonia työn ja muun elämän kesken on kaikkien jaksamisen kannalta tärkeää.

Hyvä Joulupukki, minä tiedän, että toiveeni eivät ole aivan vaatimattomia eivätkä mitättömiä, mutta ne ovat minulle tärkeitä. Haluaisin, että meillä on jatkossakin koko kaupunkikonsernissa innostunut, ahkera, luova ja aikaansaava henkilöstö. Kun olen tähän jo tottunut, niin en haluaisi tätä muuttaa kuin vain parempaan.

Arvostan henkilöstöämme todella korkealle. Uskon, että tonttujoukkosi on tehnyt heistä aivan samanlaisia huomiota kuin minä, ja he ovat raportoineet niistä sinulle jo pitemmän aikaa. Tonttujen raporttien perusteella tulet varmasti samankaltaiseen lopputulokseen, että henkilöstömme on ansainnut toiveeni mukaiset lahjat. Nämä toiveet eivät edes vie reestäsi eikä lahjasäkeistäsi ylimääräistä tilaa, vaan saat ne perille kaiken muun ohessa ja samalla palautat lopullisesti uskoni joulun taikaan.

Lopuksi toivon, että jokainen henkilöstöstämme pystyy kukin omalla tavallaan viettämään onnellisen ja rauhallisen joulunajan siinä muodossa, kuin kukin sen haluaa viettää.

 

Lahjatoivein,

Esa Sirviö, kaupunginjohtaja, Kotkan kaupunki