Kotka haluaa varmistaa uuden kampuksen toteutumisen

Julkaistu 06.09.2021

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin uuden Kotkaan sijoittuvan kampuksen urakkatarjoukset ylittivät hankkeen aiemman kustannusarvion.

Rakennuksen toteuttava, Kotkan kaupunkikonserniin kuuluva Kymenlaakson Kampuskiinteistöt Oy on pyytänyt omistajiltaan lisärahoitusta hankkeen toteuttamiseen. Kotkan kaupunki on konserniohjeen mukaisella ennakkokäsityksellä ilmaissut tahtonsa tarvittavan lisäsijoituksen tekemiseen kampushankkeen varmistamiseksi.

Lisäsijoitustarve on 18 miljoonaa euroa ja Kotkan kaupunki neuvottelee Kouvolan kaupungin ja Kymenlaakson Kampuskiinteistöt Oy:n kanssa lisärahoituksen tarkasta muodosta sekä ajankohdasta vielä erikseen.

”Viime viikolla käydyissä neuvotteluissa sekä keskusteluissa on varmistunut, että enemmistö Kotkan valtuuston jäsenistä on lisäsijoituksen kannalla”, kertoo Kotkan kaupunginjohtaja Esa Sirviö.

Kaupunginjohtaja harmittelee sitä, että tähän tilanteeseen on jouduttu, mutta muistuttaa samalla kuinka tärkeä asia uuden kampuksen saaminen Kotkan keskustassa sijaitsevaan Kantasatamaan on.

”Tämän rakennushankkeen toteutumisella varmistetaan ammattikorkeakoulutasoisen koulutuksen jatkuminen sekä kehittyminen Kotkassa. Lisäksi hankkeen toteutuminen avaa uusia yhteistyömahdollisuuksia niin opetusalalla kuin elinkeinoelämässä”, Sirviö painottaa.

Lisärahoituksen tarve johtuu kustannustason noususta

Uuden kampuksen rakennuttamisen toteuttaa Kymenlaakson Kampuskiinteistöt Oy, joka vuokraa tilat Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoululle.

Yhtiön toimitusjohtaja Tero Tallisen mukaan lisäsijoituksen, johon Kotka on nyt myöntymässä, tarve johtuu rakennusurakoinnin kustannustason ennalta arvaamattoman suuresta noususta tämän vuoden aikana.

Rakennusmateriaalien hinta on eräiltä osin noussut kymmeniä prosentteja vielä kesänkin aikana kysynnän ollessa selkeästi tarjontaa suurempi.

”Rakennusmarkkina tuntuu tällä hetkellä käyvän melko kuumana ja rakentamisen kapasiteetista alkaa ainakin alueellisesti olla pulaa”, Tallinen toteaa.

Xamkin johto iloinen ja helpottunut

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen sekä KampusAreena -ohjausryhmän puheenjohtaja Jyrki Koivikko toteaa puolestaan olevansa iloinen ja helpottunut niin Xamkin kuin Kotkan puolesta.

”Uusi kampus vahvistaa ammattikorkeakoulua Kymenlaaksossa sekä Kotkan vetovoimaa. Vuosien työ niin monen toimijan kanssa etenee nyt kohti kotisatamaa. Kantasatamaan syntyy kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä merenkulun koulutus- ja tutkimuskeskittymä”, Koivikko sanoo.