Rekrytoijan työpäivä

Julkaistu 02.08.2021 Kirjoittajalta Anna Vanhala

(kirjoittaja: Mia Mussalo, HR-koordinaattori)

Ensimmäinen puoli vuotta kaupungilla on hurahtanut todella nopeasti. Iso osa työstä ja työvälineistä oli minulle jo entuudestaan tuttua, mutta uusia asioita pääsee oppimaan viikoittain. Vastaanotto työyhteisössä sekä yhteistyötä tekevien parissa on ollut myönteinen. Olen viihtynyt työssä Kotkan kaupungilla todella hyvin.

HR-koordinaattorin päivät ovat hyvin erilaisia ja osittain myös ennalta arvaamattomia. Työpäivä alkaa klo 7.00 sijaisrekrytointien merkeissä, varhaiskasvatuksen yksiköihin lyhytaikaisia sijaisia metsästäen. Se, kuinka monta sijaista päivälle tarvitaan eri yksiköihin, määrittää miten loppupäivä rakentuu. Työpäivä sisältää tämän lisäksi muun muassa työsopimusten valmistelua esihenkilöille, rekrytointi-ilmoitusten julkaisua, valintapäätöstiedottamista, hakijoiden neuvontaa ja järjestelmän pääkäyttäjän tehtäviä.

Toisiin tehtäviin on helppoa rekrytoida, toisiin taas vaikeaa. Toisinaan sijaisrekrytoinnissa haasteena on ylipäätään löytää sijainen samalle päivälle, nimikkeestä riippumatta. Määräaikaisiin sijaisuuksiin haasteena on löytää kelpoisia varhaiskasvatuksen opettajia sekä laitoshuoltajia. Läpi Suomenniemen pulaa vakituisiin tehtäviin tuntuu olevan esimerkiksi psykologeista, erityisopettajista sekä laitoshuoltajista.

Mikä edesauttaa homman hoitumista? Sijaisrekrytoinneissa auttaa mielestäni oma työkokemus varhaiskasvatuksesta sekä lisäksi kokemukseni sijaisena toimisesta äkillisissä poissaoloissa lastensuojelussa. Lyhyellä varoitusajalla uuteen yksikköön lähteminen ei ole aina kaikille yksinkertaista, vaikka omaisikin kelpoisuuden ja työkokemusta. Nostankin hattua hyvin korkealle sijaisille, jotka ovat valmiita lähtemään joskus jopa puolen tunnin varoitusajalla uuteen työyhteisöön. Hektisessä työssä apua on myös asioiden priorisointi- ja paineensietokyvystä. Rekrytoinneissa työehtosopimusten ja työlainsäädösten tunteminen on hyödyksi.

Helposti lähestyttävät, neuvottelevat, ymmärtävät ja vahvan osaamisen omaavat esihenkilöt ja kollegat ovat isossa osassa töiden sujumisessa. Haasteellisissa hetkissä neuvotellen ja asioita yhdessä miettien löytyy usein ratkaisu kinkkiseenkin tilanteeseen. Ystävällisyys ja arkinen huomaavaisuus ovat arjen suola. Työstä saatava palaute ja arvostus auttavat työssä jaksamista ja työssä onnistumista.

Työn palkitsevuus ja monipuolisuus auttavat jaksamaan haasteellisissa tilanteissa. Työhyvinvointia, iloa ja jaksamista edistävät esihenkilöt, joiden kanssa teen yhteistyötä, sekä oma työyhteisö. Huumori ja hyvät naurut edesauttavat palautumista. Virtaa arkeen löytyy myös Metsolan rannoilta ja poluilta sekä omista harrastuksista kuten käsitöiden tekemisestä ja musiikista. Näin pyöräilykaudella kotimatkalla pääsee hyvin irti työasioista kuuntelemalla äänikirjoja ja miettimällä kukahan murhaaja mahtaa tässä mysteerissä olla.

 

Kirjoittaja Mia Mussalo toimii Kotkan kaupungilla HR-koordinaattorina. Hän tukee työyksiköitä kaikissa rekrytointeihin liittyvissä asioissa.