Katse eteen ja suupielet ylöspäin

Julkaistu 20.07.2021 Kirjoittajalta Anna Vanhala

(Kirjoittaja: Anssi Kinnaslampi, rehtori)

 

Katse eteen ja suupielet ylöspäin

Olemme Ruonalan koulussa äärettömän ylpeitä Vuoden työyhteisö –tunnustuksesta. Tämän tittelin tai tunnustuksen saavuttaminen ei ole kuitenkaan ollut päätavoitteemme vaan olemme aidosti halunneet kehittää työskentelyolosuhteitamme suuntaan, jossa töihin olisi joka aamu mukava tulla.

Hyvän työilmapiirin merkitys kouluyhteisössä ei jää vain työyhteisön sisäiseksi voimavaraksi, vaan sillä on todella suuri konkreettinen merkitys koulua käyvien oppilaiden hyvinvointiin. Toimiva työyhteisö on kuin peili, joka heijastelee suoraan koulupäivän aikana oppilaisiin ja ulottuu koulupäivien päätteeksi välillisesti aina koteihin saakka. Olemmekin nähneet Ruonalassa jo vuosia sitten koulumme aikuisten toimivan yhteistyön koko kouluyhteisön hyvinvoinnin edistäjäksi.

Saamamme tunnustus ei ole meille merkki siitä, että olemme saavuttaneet huipun ja voimme vain nauttia työmme tuloksista. Se tarkoittaa meille sitä, että meidän tulee suunnitelmallisesti jatkaa aloittamallamme tiellä ja löytää keinoja tasapainotteluun hyvien rutiinien ylläpitämisen ja sopivan uudistumisen välillä.

Työn imu ja innostuminen ovat asioita, jotka pitävät pyörät pyörimässä. Kun kahteen edellä mainittuun lisätään toimenpiteet, joilla edistämme työhyvinvointia ja hyväksymme, että meillä voi olla erilaisia työtapoja, saavutamme laajan ymmärryksen, että samaan päämäärään voi – yhteisten sopimusten ja kirjattujen pelisääntöjen raameissa – päästä monella tapaa. Tämä ymmärrys antaa meille mahdollisuuden kehittää toimintaamme edelleen.

Edellä mainitut asiat eivät todellakaan aina ole helppoja toteuttaa arjessa, mutta suunnitelmallisuus ja yhteisten unelmien eteen tehtävä kova työ auttavat. En usko, että on olemassa työyhteisöä, jossa selvitään ilman konflikteja. Tällöin esiin nousevat keinot ja toimintatavat, joilla nämä ristiriitatilanteet ratkaistaan. Näitä toimintatapoja ja jatkuvan kehittävän sekä kriittisen keskustelun ylläpitämistä on vaalittava päivittäisessä työssämme.

Koulumme visiossa yhteisöllisyyden merkitystä ja avoimen keskustelukulttuurin tärkeyttä korostetaan kaikilla tasoilla. Haluamme toteuttaa visiomme ajatukset käytännössä ja tehdä konkreettisia tekoja yhteistyön edistämiseksi. Tästä esimerkkinä on tiivis yhteistyö koulumme huoltajien kanssa.

Korona-aika on koetellut ihmisiä monella tavalla. Koulumme sai myös kokea arjessamme osan tästä pandemiasta. Olemme pyrkineet yhteisten toimintatapojen ja ajantasaisen tiedottamisen keinoin pitämään yllä turvallisuutta niin oppilaiden kuin aikuistenkin keskuudessa. Koulussamme on pyritty pitämään yllä positiivista asennetta ja olemme usein kääntäneet katseemme tulevaisuuteen ja miettineet, mitä tästä kaikesta opimme ja miten tätä oppia voimme hyödyntää tulevaisuudessa. Tätä koko kouluyhteisömme asennetta vaikeissa tilanteissa kuvastaa osuvasti Elastisen kappaleen Eteen ja ylös sanat:

”Koval duunilla asiat vaan onnistuu.

Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan.

Hanskat ei tipahda, periks ei anneta.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin!

Teen vastoinkäymisistä voimaa.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin!

Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan.”

Hyvää kesää kaikille Ruonalan kouluyhteisön puolesta!

 

Kirjoittaja Anssi Kinnaslampi työskentelee rehtorina Ruonalan koulussa. Ruonalan koulu palkittiin Kotkan kaupungin Vuoden työyhteisönä 2021.