Kymenlaakson koronatilanne rauhallinen, maakunta jatkaa perustasolla

Julkaistu 16.06.2021

Koronatilanne Kymenlaaksossa on rauhallinen ja maakunta jatkaa perustasolla, johon se siirtyi viikko sitten.

Kahden viimeisen viikon aikana eli 1.-14.6. on Kymsoten tilastojen mukaan todettu 19 uutta koronatapausta. Ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on nyt 11,7. Koronatestinäytteistä positiivisten näytteiden osuus on 0,6 %. Sairaalahoidossa ei ole tällä hetkellä yhtään koronaviruspotilasta.

Tartuntojen jäljitettävyys on yli 90 %. Merkittävin tartunnanlähde on edelleen samassa taloudessa asuva perheenjäsen tai muu lähipiiri. Tartunta on peräisin samasta taloudesta noin 30 % ja noin 25 % ulkomailta. Ulkomaalaisperäisten tartuntatapausten osuus alueella on noussut.

”Omien tartuntalukujen perustella tilanne on varsin rauhallinen. Mutta meidän on syytä olla todella huolissamme rajanylityksiin liittyvistä tartuntatapauksista. Tiedämme, että lähialueilla Venäjällä ja Pietarin alueella koronatilanne on vaikeutunut. Merkittävä huolenaihe on myös koronaviruksen Delta-muunnos. Lisääntyvä rajaliikenne Venäjän suuntaan ja myös muu ulkomaanmatkailu on merkittävä riski, että koronatilanne maakunnassa huononee uudelleen”, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa kertoo.

”Tämän vuoksi olemme toistuvasti muistuttaneet, että jalkapallon EM-otteluissa Suomea kannustetaan kotikatsomoissa eikä matkusteta Pietariin tai muuallekaan. Tänään on merkittävä ottelupäivä, aamun tietojen perusteella Vaalimaan raja-asemalla on kisaturistien suhteen ollut suhteellisen rauhallista. Nyt toivotaan, että Pietarin-tuliaisina ei tuoda mitään muuta kuin kolme pistettä Suomeen”.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä totesi tänään (16.6.), että Kymenlaakso voi jatkaa perustasolla eikä se antanut uusia rajoituksia ja suosituksia.

Keskusteluissa huolestuttavaksi asiaksi nousi se, että osa kymenlaaksolaisista on jo alkanut lipsua maskinkäytöstä ja muista suosituksista.

”Vieläkään ei voida luopua perusohjeista kuten käsihygieniasta ja siitä, että pienissäkin oireissa hakeudutaan testiin. Maskinkäyttöä ja etätyötä suositellaan vielä pitkään. Edelleen kehotamme välttämään matkustamista ulkomaille ja käyttämään harkintaa liikkumisessa suurissa ihmisjoukoissa. Nyt pitää vielä olla tarkkana ja pitää maskit päällä”, Mäntymaa muistuttaa.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontuu ensi viikolla ennen juhannusta vielä normaalisti pohtimaan Kymenlaakson koronatilannetta.