Kymenlaakson koronavirustilanne on parantunut

Julkaistu 10.02.2021

Kymenlaakson koronavirustilanne on kääntynyt paremmaksi. Viimeisen viikon aikana Kymsoten tilastoissa uusia tartuntoja on 29. Positiivisten tulosten osuus kaikista näytteistä on 1,7 %, mutta testausmäärät ovat jälleen vähentyneet.

Tartuntojen jäljitys on hyvällä tasolla, ja kaikista tapauksista jäljitettyä saadaan tällä hetkellä yli 80 %. Uusista tapauksista 40 % on ollut samassa taloudessa asuvien tai muiden lähikontaktien jatkotartuntoja.
Nuorten osuus tartunnan saaneissa on edelleen merkittävä. Uusista tartunnoista suurin osa on todettu 10–30 -vuotiailla. Uusista tartunnoista merkittävimmät muut tartuntapaikat ovat peruskoulu (11 %), ulkomaat (9%) ja muut kuin sosiaali- ja terveydenhuollon alan työpaikat (8 %).

”Kyllä tämä tilanne on parempaan päin nyt, ja siitä tietysti suurin kiitos kuuluu kymenlaaksolaisille, jotka ovat jaksaneet noudattaa ohjeita ja suosituksia. Sen verran herkässä tilanne kuitenkin on, että nyt pitää jaksaa myös tästä eteenpäinkin. Perusohjeita, eli maskien käyttöä, turvavälejä, käsihygieniaa, joukkokokoontumisten välttämistä ja lievissäkin oireissa testissä käymistä, tulee noudattaa edelleen tarkasti hyvän tilanteen ylläpitämiseksi”, sanoo johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

Toisen asteen lähiopetusta voidaan avata hallitusti

Kymenlaakson alueellinen koronakoordinaatioryhmä pohti erityisesti 15-18 -vuotiaiden tilannetta, sillä heihin kohdistuu tällä hetkellä useita rajoituksia. Ryhmä päätti antaa kunnille suosituksen, että toisen asteen lähiopetusta voidaan avata hallitusti. Aiemmin on jo mahdollistettu aivan välttämätön lähiopetus, kuten ammattiopistojen näyttökokeet, erityisopetus ja abiturienttien ylioppilaskirjoituksia valmistautumista tukeva opetus.
Nyt suositus linjattiin niin, että välttämätöntä lähiopetusta voidaan laajentaa koskemaan kaikkien ikäluokkien lukioryhmiä ja ammattiopetuksen käytännön opetusta. Lähiopetus on järjestettävä hallitusti, niin että kaikki tartuntariskiä minimoivat terveys- ja turvallisuusohjeet on mahdollista aidosti toteuttaa. Kunnat tekevät asiaan liittyvät päätökset ja ohjeistavat tarkemmin kouluja ja opiskelijoita.

Ryhmä totesi samassa yhteydessä, että mikäli Kymenlaakson koronavirustilanteen kehitys jatkuu suotuisana ja alue siirtyisi kiihtymisvaiheeseen, niin suosituksien osalta käsitellään muutoksia liittyen mm. 15-18 -vuotiaiden nuorten ja aikuisten harrastustoimintaan ennen kaikkea vapaan sivistystyön osalta. Kymsote ja kunnat jatkavat edelleen myös ylioppilaskirjoitusten turvalliseen järjestämiseen liittyvää suunnittelua.

Ryhmä päätti myös, että kuntavaalien turvallisen toteuttamisen suunnitteluun perustetaan Kymsoten ja kuntien yhteinen työryhmä. Vetovastuun ryhmän toiminnasta otti Kouvolan kaupunki.