Kulttuuriavustusten kolmannen erän haku alkaa

Julkaistu 31.08.2020

Kotkan kaupungin tämän vuoden kulttuuriavustusten kolmannen erän hakuaika alkaa 1.9. ja päättyy 30.9. Jaettavana ovat kohdeavustukset ja yhteensä 6 000 euroa. Avustuksia koskevat päätökset tehdään elinvoimalautakunnan kokouksessa lokakuussa 2020.

Kohdeavustusta myönnetään yksittäisten taide- ja kulttuuritapahtumien sekä muun taide- ja kulttuuritoiminnan tukemiseen. Kohdeavustusta myönnetään kaupungin alueella toteutettaviin hankkeisiin, joilla on laaja vaikutus ja jotka ovat kaikille avoimia.
Avustus on tarkoitettu tietyn kohdennetun tapahtuman tai hankkeen kustannuksiin. Hakijoina voivat olla rekisteröidyt yhteisöt, yksittäiset henkilöt ja rekisteröimättömät työryhmät. Hakijalta edellytetään kohdeavustuksen saamiseksi omarahoitusosuutta. Omarahoitusosuudessa huomioidaan myös oman työn osuus sekä välineiden ja tilojen käyttö.

Kohdeavustushakemuksen liitteinä tulee yhdistyksen toimittaa hankkeen työsuunnitelma, tapahtuman toteutusvuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä viimeisin allekirjoitettu tilinpäätösasiakirja. Yksittäinen henkilö ja työryhmä toimittavat hakemuksensa liitteenä ansioluettelot, sekä taiteenalakohtaisesti merkitykselliset muut aineistot kuten teoskuvat, lehtileikkeet, äänitteet ym. oman työn kuvaukset.
Avustuksia ei voida myöntää hakijalle, ellei tämä ole toimittanut raporttia edellisestä saamastaan kaupungin avustuksesta.

Hakemukset on tehtävä tarkoitukseen vahvistetulla lomakkeella, jonka saa Kulttuuripalvelujen verkkosivulta: https://www.kotka.fi/asukkaalle/kulttuuripalvelut/avustukset sekä asiakaspalvelupiste Ruorista, Kustaankatu 2. Hakemukset toimitetaan allekirjoitettuna liitteineen elinvoimalautakunnalle osoitettuna Asiakaspalvelupiste Ruoriin sen aukioloaikoina.