Asunnottomien yön tapahtuma Karhulan torilla

Julkaistu 16.10.2026

Kotkassa vietetään perinteistä Asunnottomien yön tapahtumaa tänä vuonna Karhulan torilla lauantaina 17.10,  joka on myös YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä. Tänä vuonna tapahtuman teemana on ”Näkyvillä mutta näkymätön – miesten asunnottomuus Suomessa”.

Asunnottomien määrä on kääntynyt nousuun kahden vuosikymmenen laskusuunnan jälkeen. Koko Suomessa asunnottomuus nousi viime vuonna vuoteen 2024 verrattuna noin 20%. Vuonna 2024 Kotkassa oli virallisen tiedon mukaan 36 asunnotonta mutta viime vuonna asunnottomien määrä oli 80, luvussa on kaikki vailla vakinaista asuntoa olevat, eli myös tuttavien ja sukulaisten luona asuvat (65 kpl).

Tänä vuonna halutaan nostaa esille miesten asunnottomuus, sillä miesten yliedustus asunnottomuus- ja häätötilastoissa ei selity yksilöllisillä valinnoilla vaan rakenteellisilla tekijöillä: kohtuuhintaisten asuntojen puutteella, sosiaaliturvan ja asumistuen heikennyksillä, häätöjen lisääntymisellä sekä palvelujärjestelmän katveilla.

Nuorilla miehillä kasautuvat muita useammin koulutuksen keskittyminen, työttömyys, mielenterveys- ja päihdehaasteet sekä heikko kiinnittyminen palveluihin. Ilman oikea-aikaista tukea asunnottomuudesta voi tulla pitkäkestoinen ja vaikeasti katkaistava elämänkulku.

Asumistuen tiukka toimeenpano lisää riskejä. Pienituloisia velvoitetaan muuttamaan pois ”liian kalliista” asunnoista joskus vain muutamien kymppien vuokraerojen vuoksi. Kun kohtuuhintaisia asuntoja ei ole tarjolla, pienikin säästö valtiolle voi tarkoittaa ihmiselle kodin menetystä. Silloin se kuitenkin tulee isompana kuluna valtiolle toisessa kohdassa.

Vuoden 2026 teemaan voi tutustua täällä: https://asunnottomienyo.fi/2026/04/asunnottomien-yo-nakyvilla-mutta-nakymaton-miesten-asunnottomuus/

Tänä vuonna Kotkan Asunnottomien yö järjestetään 17.10. Karhulan torilla kello 17–20. Tapahtumassa on tarjolla kaikille yhdessäoloa, ohjelmaa, makkaraa ja kahvia. Tarvitseville jaetaan lisäksi ruokaa, vaatteita ja hygieniatuotteita. Tilaisuus on kaikille avoin.

Kotkassa tapahtuma järjestetään perinteisesti Kotkan Asunnottomien yön työryhmän voimin. Ryhmään kuuluu laaja-alaisesti edustajia eri organisaatioista niin julkiselta kuin kolmannelta sektorilta ja ruoka- sekä vaatejaon mahdollistavat yritysten ja yksityishenkilöiden lahjoitukset. Kotkan kaupunki toimii työryhmän yhteistyökumppanina.

Lisätietoja aiheesta: www.asunnottomienyo.fi

Kotkan Asunnottomien Yön facebooksivu:
https://www.facebook.com/asunnottomienyokotka