Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Veljekset Turpeinen Oy:lle
Julkaistu 05.09.2025
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto vuonna 2025 on myönnetty maanrakennusalan perheyritykselle Veljekset Turpeinen Oy:lle. Palkinnon saajasta on päättänyt kaupunginhallitus ja se jaettiin Yrittäjien päivän gaalassa Satama Areenalla 5.9.
Vuodesta 1953 lähtien toimineen Veljekset Turpeinen Oy:n kotipaikka on Kotka ja pääasiallinen toimiala maanrakennus ja maansiirto. Yhtiön muut toimialat ovat hiekka, sora, kiviaines ja muu maa-aines, kaivinkoneurakointi, kaivuutyöt, koneurakointi, maanrakennuskoneet, murskaimet ja murskaustyöt.
Yhtiön liikevaihto vuodelta 2024 oli 9,2 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 396 000 euroa. Liikevaihto nousi 7 prosenttia. Liikevoittoprosentti oli 4,8 prosenttia. Joulukuussa 2024 päättyneellä tilikaudella yhtiöllä oli 29 työntekijää. Yhtiön toimitusjohtaja on Jukka Turpeinen.
Veljekset Turpeinen Oy:n toiminta perustuu hyvään paikallisosaamiseen; yhtiössä tunnetaan paikalliset olosuhteet, alihankkijat sekä asiakkaat.
Asiakkaita ovat lähialueiden kaupungit, myös Kotka sekä tehdasyhteisöt, kunnat ja erinäiset yksityiset yritykset. Asiakaskunta on vakiintunutta ja työn laadusta kertovat kestävät asiakassuhteet.
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto myönnetään tunnustukseksi henkilölle tai yhteisölle, joka erityisen ansiokkaalla teollaan tai toiminnallaan on kunnostautunut yrittäjyyden ja elinkeinotoiminnan hyväksi.
Palkinnon saajan tulee olla vaikuttanut merkittävästi ja myönteisesti Kotkan kaupungin vetovoimaan ja/tai kehitykseen esimerkiksi huomattavana työllistäjänä, palvelutason kehittäjänä, elinkeinorakenteen monipuolistajana tai muulla näihin verrattavalla tavalla.
Yrittäjäpalkinnon sääntöjen mukaan kaupunginhallitus jakaa palkinnon vuosittain. Yrittäjäpalkinnon jakamisen tarkoituksena on palkita ja tuoda esille esimerkillisiä kotkalaisia yrittäjyyteen liittyviä tekoja, nostaa yritystoiminnan arvostusta kaupungissa ja yhteiskunnassa ja osoittaa, minkälainen keskeinen rooli yrittäjillä on kaupungin hyvinvoinnin ja elinvoiman kehittymisessä.
Kaupungin yrittäjäpalkinnon ovat aikaisemmin saaneet:
1987 Onni Vilkas Oy
1988 Extor Oy
1989 Ravintola Raakku
1990 Härköset Oy
1991 Partio-Yhtiöt, Vaasanmylly Oy
1992 Lasivuorimaa Ky, Steveco Oy
1993 –
1994 Kotkan Maansiirto Oy
1995 Kymdata Ky
1996 V. Jyrkilä Oy, Osuuskauppa Ympyrä
1997 Oy Transitocontrol Ltd
1998 Esko Piispa Ky
1999 Insinööritoimisto Rantek Oy, Sunila Oy
2000 Muotitalo Maud, M. ja K. Pekkanen Ay
2001 Produal Oy
2002 Laitila Arkkitehdit Oy
2003 Jukka Saastamoinen Oy / Säästötalo Robinhood
2004 Kotka Power Tech Oy, Kotka Power Service Oy
2005 Sky Mirror Oy
2006 Kristina Cruises Oy
2007 Karhulan Liikkeenharjoittajat ry
2008 Santalomat Oy
2009 Peili-ja Lasiliike Salomaa & K:nit
2010 Insinööritoimisto Ylimäki & Tinkanen Oy
2011 Konekotka Ky
2012 Finex Oy
2013 Insinööritoimisto Sukellus-Kotka Oy
2014 Tanssikoulu Mikko ja Katri Vikman
2015 Sulzer Pumps Finland Oy
2016 Lukitustekniikka-STY Oy
2017 Markku Hämäläinen, Kotkamills Oy
2018 Leistin leipomo
2019 Kotkan Saaret Oy
2020 Juhani Haavisto Oy
2021 Karhunpesä Ky Taisto & Utriainen
2022 Kotkan Kiinteistöpalvelu Oy
2023 Erämys KeisarinKosket Oy
2024 Nitro Games Oyj