Karhulan uimahalli avautuu osittaisen peruskorjauksen jälkeen 19.5.
Julkaistu 05.05.2025
Karhulan uimahallin noin vuoden kestänyt osittainen peruskorjaus on valmistumassa.
Halli avataan maanantaina 19.5. eli samana päivänä kuin Katariinan uimalassa alkava kahden viikon kesäkautta valmistava huoltosulku käynnistyy. Näin ollen käyttökatkoa uintimahdollisuuksiin Kotkan uimahalleissa ei tule ennakoidusta poiketen lainkaan.
Karhulan korjauksen pääasiallisena kohteena on ollut hallin pääaltaan kaakelilaatoituksen ja vedeneristävyysrakenteiden uusiminen kokonaisuudessaan. Lisäksi hallin ulkopuolella tehtiin laajoja maanrakennustöitä urakan alkuvaiheessa rakennuksen käyttöiän pidentämiseksi ja kosteus- ja vedeneristävyyden parantamiseksi sekä korjattiin osittain sisätilojen, mm. kuntosalien pintoja.
Viimekeväisessä tulipalossa vaurioituneet saunatilat on myös uusittu urakan aikana. Osittaisen peruskorjauksen kokonaishinnaksi muodostuu noin 2 M€.
Toukokuun ajan Karhulan hallin päivittäiset aukioloajat noudattavat Katariinan huoltotauolla olevan hallin aikatauluja ja maauimalan avautuessa kesäkaudeksi maanantaina 2.6. siirrytään Karhulassa sitten aiemmin päätettyihin kesäaukioloaikoihin.
Kesäkauden aukioloajat Katariinassa ja Karhulassa nähtävissä osoitteessa: https://www.kotka.fi/2025/02/uimahallien-kesaaukioloajat-ovat-paatetty/
Huom! Karhulan uimahalli on suljettu perjantaina 23.5. henkilökunnan koulutuksen takia.