Valtatien 15 parantaminen Kotkan ja Kouvolan välillä alkaa kesän jälkeen
Julkaistu 09.04.2026
Vt 15 Rantahaka (Kotka)–Kouvola -hanke etenee Kymenlaaksossa suunnitellusti. Kevään aikana jatkuvat rakentamisen valmistelutyöt, kuten puuston poisto ja alueiden raivaukset. Varsinainen rakentaminen käynnistyy elo–syyskuussa 2026. Urakoitsijaksi on valittu Destia.
Kevään aikana valmistellaan rakentamisen toteutusta tarkentamalla työvaiheita, aikatauluja ja liikennejärjestelyjä.
”Hanke etenee aikataulussa, ja valmistelutyöt luovat hyvän pohjan rakentamisen käynnistymiselle kesän jälkeen. Tavoitteena on toteuttaa työt vaiheittain siten, että liikenteelle aiheutuvat haitat pysyvät mahdollisimman vähäisinä”, kertoo projektipäällikkö Antti Koski Väylävirastosta.
Rakennusurakoitsijaksi on valittu Destia. Sopimuksen arvo on noin 93 miljoonaa euroa, eli hanke saadaan todennäköisesti toteutettua alle kokonaisbudjetin. Urakoitsijan valinnan myötä hanke siirtyy toteutusvaiheeseen.
”Valtatie 15 on valtakunnallisesti merkittävä pääväylä ja Kymenlaakson tärkein pitkittäisyhteys. Pääsemme hyödyntämään urakassa monipuolista väylien suunnittelu- ja rakennusosaamistamme sekä vankkaa kokemustamme tärkeän liikenneyhteyden turvallisuuden ja sujuvuuden parantamiseksi”, sanoo Destian projektijohtaja Jani Leino.
Rakentaminen etenee vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa parannetaan noin 23 kilometrin osuus valtatiestä. Työt sisältävät muun muassa keskikaiteellisten ohituskaistojen rakentamista, liittymäjärjestelyjen parantamista sekä rinnakkaisteiden ja kävelyn ja pyöräilyn väylien toteutusta. Lisäksi hankkeessa rakennetaan riista-aitoja, vihersiltoja ja melusuojauksia.
Rakentamisen aikana valtatie 15 pidetään pääosin liikenteellä, mutta eri työvaiheissa on odotettavissa väliaikaisia liikennejärjestelyjä ja rajoituksia. Näistä tiedotetaan erikseen hankkeen edetessä.
”Tavoitteena on parantaa merkittävästi liikenneturvallisuutta ja sujuvuutta sekä vastata alueen elinkeinoelämän ja työmatkaliikenteen tarpeisiin. Samalla huomioimme ympäristön ja paikalliset olosuhteet koko hankkeen ajan”, Koski sanoo.
Hankkeen budjetti on 122 miljoonaa euroa, ja se valmistuu vuoden 2029 loppuun mennessä.
Vt 15 parantaminen välillä Kotka-Kouvola – Väylävirasto