Blogin kirjoittaja on Juha Attenberg kasvatuksen- ja koulutuksen lautakunnan puheenjohtaja. Blogissa Juha kertoo näkökulmia varhaiskasvatuksen lapsiryhmärakenteesta ja sen vaikutuksesta pedagogiikkaan.
Ryhmäistäminen – varhaiskasvatuksen uusi painopiste?
Entä jos päiväkotipäivä ei alkaisikaan siitä, mihin ryhmään lapsi kuuluu – vaan siitä, missä hän voi parhaiten onnistua?
Varhaiskasvatuksessa ryhmät muodostetaan usein tilojen, paikkojen ja käytännön järjestelyjen mukaan. Mutta mitä jos keskeisin lähtökohta olisikin lapselle sopivin ryhmä?
Ryhmäistäminen voisi tulevaisuudessa nousta entistä keskeisempään rooliin. Lapsiryhmiä ei muodostettaisi ensisijaisesti sen perusteella, missä on tilaa tai missä päiväkoti sijaitsee, vaan sen mukaan, mikä kokonaisuus tukee parhaiten lapsen hyvinvointia, oppimista ja kehitystä.
Ryhmä ei olisi vain hallinnollinen yksikkö, vaan aktiivinen tuen väline. Huolellisesti muodostettu ryhmä voi vahvistaa turvallisuutta, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä vähentää kuormitusta niin lapsilta kuin henkilöstöltä.
Ryhmäistämisen lähtökohtana voisi olla lapsen etu. Tämä tarkoittaa yksilöllisten tarpeiden, vahvuuksien ja sosiaalisten suhteiden huomioimista entistä tarkemmin. Lapselle sopiva ympäristö ei ole kaikille sama – toiselle sopii rauhallinen tila, toiselle toiminnallinen ja liikunnallinen ympäristö. Varhaiskasvatuksessa voitaisiin mahdollistaa joustavampia ratkaisuja, joissa lapsi voi toimia erilaisissa ympäristöissä päivän aikana.
Käytännössä tämä voisi tarkoittaa myös liikkumista ryhmien välillä. Lapsi voisi olla esimerkiksi osan päivästä omassa, pysyvämmässä ryhmässään, joka tukee yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta. Toisessa hetkessä hän voisi osallistua vahvuusryhmään – esimerkiksi liikunta-, musiikki- tai taideryhmään – jossa hänen omat kiinnostuksen kohteensa ja vahvuutensa pääsevät esiin.
Tällainen joustava ryhmien välinen liikkuminen voisi lisätä onnistumisen kokemuksia ja vahvistaa itsetuntoa. Samalla lapsi saa kokemuksen siitä, että hän kuuluu yhteisöön monella eri tavalla – ei vain yhteen pysyvään ryhmään.
Keskeinen osa tätä kehitystä on liikunnan monipuolisuuden lisääminen arjessa sekä musiikin, taiteiden ja luovan toiminnan vahvistaminen. Tutkitusti liikunta tukee lasten fyysistä terveyttä, oppimista, keskittymistä ja mielenterveyttä pitkälle tulevaisuuteen. Samalla musiikki ja taiteet tukevat ilmaisua, vuorovaikutusta ja tunnetaitoja.
Liike, leikki, musiikki ja luova tekeminen eivät ole erillisiä toimintoja, vaan osa hyvinvoivaa arkea. Kun nämä tuodaan luonnolliseksi osaksi päivää, ne tukevat sekä yksilön että ryhmän hyvinvointia.
Tämä kaikki voisi edellyttää myös uudenlaista ajattelua henkilöstöstä. Varhaiskasvatuksen laatu rakentuu osaamisesta, ja siksi rekrytoinnissa voitaisiin painottaa entistä enemmän monimuotoisuutta. Pedagogisen osaamisen rinnalla voisi olla hyödyllistä tuoda mukaan esimerkiksi monipuolista liikuntaosaamista, luovan toiminnan ja ilmaisun ohjausosaamista erilaisissa yhteisöllisissä ympäristöissä. Henkilöstö ei muodostuisi vain perinteisistä ammattirooleista, vaan erilaiset osaamiset voisivat täydentää toisiaan.
Kun ryhmäistäminen tapahtuu lapsen etu huomioiden, ympäristöt tukevat lapsen yksilöllisiä tarpeita, liikunnallisuus ja luovuus ovat osa arkea ja henkilöstön osaamista hyödynnetään monipuolisesti, varhaiskasvatus voi kehittyä kohti yhteisöä, jossa jokaisella lapsella on mahdollisuus onnistua vielä paremmin.
Lopulta kyse on yksinkertaisesta asiasta: siitä, että jokainen lapsi löytää paikkansa – ryhmässä ja ympäristössä, jossa hän voi kasvaa, oppia ja voida hyvin.
