Tavoitteena liikuntaa harrastavien lasten määrän lisääminen

Julkaistu 11.12.2025

Kotkan kaupunki sai tänä vuonna Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen, joka on voimassa kaksi vuotta.
Kotkan toimintasuunnitelmassa on kuusi kehittämiskohdetta, niihin kirjatut toimenpiteet ja soveltuvat mittarit. Lapsiystävällinen kunta -työssä on tehty lapsivaikutusten arviointia koko prosessin ajan yhdessä lasten ja nuorten kanssa sekä asiantuntijoiden kesken.
Kaupunki on julkaissut artikkelisarjan, jossa on kaupungin luottamusjohdon ja eri vastuualueiden ajatuksia ja mietteitä Lapsen oikeuksista ja lapsiystävällinen kunta -työstä.
Artikkelisarjan kahdeksannessa osassa on vuorossa liikuntapalvelut.

Liikuntapalveluiden yksikön osalta on valtuustossa hyväksyttyyn uuteen kaupunkistrategiaan ja sen kohtaan ”Strateginen tavoite 1: Varmistamme toimivan ja turvallisen arjen kaikenikäisille, strateginen toimenpide 1.5.: Edistämme liikunnallista elämäntapaa: huolehdimme liikunnan harrastamisen mahdollisuuksista ja tuemme kaikkien osallistumista liikuntaan tarjoamalla saavutettavia ja monipuolisia osallistumismahdollisuuksia” liittyen kirjattu seuraava tavoite:

”Tavoitellaan seuroissa ja organisoidussa liikunnassa ja urheilussa aktiivisesti harrastavien lasten ja nuorten osuuden kasvattamista alle 18-vuotiaiden ikäluokista”.
Tällä hetkellä ko. osuus on keskimäärin n. 50 % alle 18-vuotiaista kotkalaisista ja strategiseksi toimenpiteeksi on kirjattu maksuttomien junioriharjoitusvuorojen säilyttäminen ja myös maksullisen liikuntapaikkakäytön subvention jatkaminen liikuntapaikkojen käytössä painotetusti lapsille ja nuorille kohdentuen.

Liikuntapaikkojen käyttövuorojen lasten ja nuorten eduksi kohdentuvan tuki- ja vuorojakokriteereiden painotuksen lisäksi liikuntapalveluiden kautta jaettavien vuosittaisten suorien rahallisten seura- ja järjestöavustusten kriteereissä on tärkeimpänä painopisteenä seuroissa harrastavien lasten ja nuorten ja heidän valmentajiensa määrä.

Näillä toimenpiteillä tuetaan eri lajien seurojen mahdollisuuksia saada lapsia ja nuoria eritasoiseen harrastustoimintaansa lisää, ainakin niin, että harrastavien lasten osuus ikäluokista kasvaa.
Lisäksi mm. liikuntapaikoista kävijämääriltään käytetyimpien eli uimahallien sisäänpääsy on Kotkassa alle 8-vuotiailta maksutonta vanhempien seurassa.
Myös liikuntapaikkarakentamisen suunnittelussa painotetaan liikuntapalveluiden yksikön mukanaolon kautta seuratoiminnan eli käytössä olevien em. kriteereiden mukaisesti erityisesti lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun tarpeita”.