Pernoon riippusilta suljetaan talvikaudeksi

Julkaistu 10.12.2025

Pernoon riippusilta suljetaan turvallisuussyistä talvikaudeksi 2025–2026 ja Kotkan kaupungin infran ylläpito toteuttaa tarvittavat sulkemistoimenpiteet. Asiasta on tehnyt viranhaltijapäätöksen infrapäällikkö Aino Vuopio.

Päätöstä perustellaan sillä, että sillalla on tehty erikoistarkastus sekä geotekniset tutkimukset, joiden perusteella sillan käyttöikä on vähissä ja turvallisuussyistä silta katsotaan parhaaksi sulkea talvikunnossapitokaudeksi.
Sillalla on jo nykyisellään henkilömäärään perustuva kulkurajoite. Infran ylläpito toteuttaa Saarensillantien sekä riippusillan sulkemisen eikä kohteessa tehdä talvihoitotoimenpiteitä.

Kaupunki tekee parhaillaan selvitystä riippusillan tulevaisuuden vaihtoehdoista ja asia ollaan keväällä viemässä lautakunnan päätettäväksi.