Markku Koskinen ja Seija Pusila ovat Meripäivien neuvos ja neuvoksetar
Julkaistu 23.07.2025
Markku Koskinen ja Seija Pusila ovat tämän vuotiset Kotkan Meripäivien neuvos ja neuvoksetar.
Kotkan kaupunki valitsee meripäiväneuvoksen ja -neuvoksettaren vuosittain tunnustuksena merkittävästä panoksesta Kotkan ja kotkalaisuuden hyväksi. Neuvospari julkistettiin yleisölle keskiviikkoiltana 23.7. Kotkan Meripäivien avajaisissa.
Meripäiväneuvokseksi valittu Markku Koskinen tunnetaan Kotkassa ennen kaikkea pitkästä urastaan ensin Kotkan sataman ja sen jälkeen HaminaKotka Satama Oy:n liikennepäällikkönä ja -johtajana.
Merikapteenin koulutuksen saanut Koskinen työskenteli satamayhtiössä vuosina 2005–2021 ja sitä ennen hän oli töissä Haminan satamassa mm. satamaluotsina ja satamakapteenin virassa.
Ennen kuivalle maalle siirtymistä eli merillä ollessaan Markku työskenteli lähes kaikentyyppisissä aluksissa irtolastilaivoista matkustaja-aluksiin.
Leipätyönsä ohella Markulla on ollut monia alaan liittyviä asiantuntija- ja luottamustehtäviä.
Markku Koskinen oli myös avainasemassa, kun Kotkassa järjestettiin suurten purjealusten tapahtuma Tall Ships Races vuosina 2007 ja 2017.
Koskinen vastasi molemmissa tapahtumissa satamakapteenin roolissa liki pitäen kaikista asioista, jotka liittyivät purjealusten saapumiseen, kiinnittymiseen ja irrottautumiseen satamasta. Lisäksi Koskinen vastasi purjealustapahtumien turvallisuudesta.
Lisäksi Koskisella oli näppinsä pelissä myös mm. Gangut Regatta Kotkan, Pohjoismaisten merikadettipäivien, Merivoimien vuosipäivän ja lukuisten Meripäivien järjestelyissä.
Markku Koskinen on myös osallistunut sekä matkustajasataman että Kantasataman kehittämiseen ja muuhunkin yhteistyöhön Kotkan kaupungin kanssa.
Tuore meripäiväneuvoksetar Seija Pusila on puolestaan tehnyt koko työuransa Kotkan kaupungin konsernihallinnossa – ennen kaikkea kaupunginjohtajien, apulaiskaupunginjohtajien ja toimialajohtajien sihteerinä ja assistenttina.
Pusila työskenteli kaupungin palveluksessa yhteensä reilut 47 vuotta aloittaen uransa vuonna 1976 kaupunginkanslian lähettinä. Sen jälkeen hän toimi toimistovirkailijana ja konekirjoittajana, kunnes vuonna 1989 ryhtyi tekemään apulaiskaupunginjohtajan sihteerin sijaisuuksia.
Vakituiseksi sihteeriksi Seija nimitettiin joulukuussa 1992, jossa toimessa hän työskenteli eri nimikkeillä ja eri kaupunginjohtajien oikeana kätenä eläkkeelle siirtymiseensä eli syksyyn 2023 asti.
Vielä eläkeläisenäkin Pusila on työskennellyt lyhyitä pätkiä Kotkan konsernihallinnossa – ennen kaikkea vaaliavustajana, viimeksi kuluneena keväänä.
Kotkan Meripäivillä Seija Pusila on vastannut vuosikausia kaupunginjohdon järjestämistä kokouksista, tilaisuuksista ja tapahtumista ja etenkin Meripäivillä järjestettävä kaupungin kutsuvierasvastaanotto oli vuosikausia Pusilan organisoima ja käsialaa.
Seija Pusila on toiminut myös Meripäiväemäntänä vuonna 1985.
Sihteeriyhdistyksen Kymenlaakson jaostossa Pusila toimi pöytäkirjasihteerinä vuosina 1997–1998, varapuheenjohtajana vuonna 1999 ja puheenjohtajana vuonna 2000.
Sihteeriyhdistyksen hallituksessa Seija oli Kymenlaakson varaedustajana vuonna 1999 ja edustajana vuonna 2000.