Kaupunginhallitus esittää Kyminlinnan ostamista

Julkaistu 05.05.2025

Kotkan kaupunginhallitus on päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle, että Kotka ostaa Kyminlinnan noin 50 hehtaarin laajuisen määräalan Senaatti-kiinteistöiltä ja että Kyminlinnaa kehitetään pitkäjänteisesti avaten sitä vaiheittain yleiseen käyttöön. Kyminlinnan kehittämisinvestoinneista ja käyttömenoista päätetään osana kaupungin talousarviota.

Kotkan kaupunki on neuvotellut Senaatti-kiinteistöjen kanssa Kyminlinnan siirtämisestä Kotkan kaupungin omistukseen muodollisella, yhden euron suuruisella korvauksella. Eduskunta on 2024 myöntänyt Senaatille luvan Kyminlinnan myyntiin. Linnoituksen säilyminen julkisomisteisena takaisi parhaiten sen historiallisen arvon säilymisen, alueen pitkäjänteisen kehittämisen aktiiviseksi osaksi kaupunkia ja linnoituksen avaamisen vähitellen yleiseen käyttöön.

Kotkan kaupunki on johdonmukaisesti pyrkinyt yhteistyössä Suomen valtion kanssa Kyminlinnan avaamiseen yleisölle siten, että linnoitus säilyy valtion omistuksessa, ja omistaja sitoutuu linnoituksen käytön kehittämiseen ja rakenteiden kuntoon saattamiseen. Pitkään jatkuneesta, valtion useiden toimijoiden kanssa yhteistyössä tehdystä selvittämisestä ja suunnittelusta sekä omistajayhtiö Senaatti-kiinteistöjen tarpeisiin käynnistetystä asemakaavoitusprosessista huolimatta valtio ei ole päättänyt rahoittaa Kyminlinnan korjaamista ja avaamista yleisölle. Useiden vuosien aikana alueen on annettu rapistua.

Viime vuosina alueella on kuitenkin tehty joitakin valikoituja rakennusten korjaustoimenpiteitä. Vuonna 2024 Senaatti-kiinteistöt ilmoitti kaupungille hakevansa eduskunnalta myyntilupaa Kyminlinnalle. Tämä tavoite, jonka eduskunta myös hyväksyi, lopulta vahvisti Kyminlinnan tilanteen valtion alueena, johon kansallisesta historiallisesta merkityksestä huolimatta valtio ei ole valmis tekemään sen säilyttämisen tai tulevaisuuden edellyttämiä panostuksia.

Koska Kyminlinna sijaitsee nyt ja myöhemmin juuri Kotkassa ja on erottamaton osa Kotkan syntytarinaa ja historiaa, kaupunkisuunnittelu avasi Senaatin kanssa neuvottelun Kyminlinnan omistuksen siirtämisestä Kotkan kaupungille. Tavoitteena omistuksen siirtämisessä kaupungille olisi taata Kyminlinnalle mahdollisuus tulevaisuuteen ja kehittymiseen kaupungin pitkäjänteisessä hallinnassa merkitykselliseksi ja aktiiviseksi toiminnalliseksi osaksi Kotkan kaupunkia sekä luomaan Kyminlinnasta kotkan identiteettiä ja matkailullista profiilia kohottava käyntikohde.

Kaupungin omistus mahdollistaisi Kyminlinnan alueen vaiheittaisen avaamisen yleisölle siten, että käyttöturvallisuudesta huolehditaan, ja alueen rikkaat historialliset arvot ja luontoarvot säilytetään.

Kaupunginhallituksen esityslista on luettavissa osoitteessa www.kotka.fi/esityslistat