Kotkan yritys- ja yrittäjäpalkinto Nitro Games Oyj:lle
Julkaistu 05.09.2024Kotkan kaupungin ja Kotkan Yrittäjien tämänvuotisen yritys- ja yrittäjäpalkinnon on saanut vuonna 2007 perustettu pelialan yritys Nitro Games Oyj, jonka päätoimisto sijaitsee Kotkassa ja sivutoimisto Helsingissä. Yrityksen toimiala on ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus.
Pienimuotoisesta toiminnasta liikkeelle lähteneen, mutta jo vuonna 2017 Tukholman pörssiin listautuneen Nitro Gamesin toiminnan alkuperäinen painopiste oli strategiapeleissä PC-laitteille, mikä tuotti yhtiön ensimmäisen kansainväliseen jakeluun menneen pelin East India Company vuonna 2009.
Vuodesta 2014 alkaen yritys keskittyi mobiililaitteilla pelattaviin ilmaispeleihin, laajentaen toimintaansa myös muille pelialustoille 2020-luvun alusta alkaen.
Vuonna 2024 yritys toimii globaalisti tarjoten pelejä suoraan kuluttajille sekä pelikehityspalveluita alan suurimmille B2B-asiakkaille eri laitealustoilla. Yhtiön liiketoiminta on käytännössä kokonaan vientiä.
Yritys sai toiminnalleen huomattavan kannustimen syksyllä 2023, kun Business Finland myönsi pelifirmalle ns. innovaatiorahaa reilut 1,5 miljoonaa euroa.
Nitro Games on solminut useita merkittäviä kaupallisia sopimuksia kansainvälisten toimijoiden kanssa. Tästä esimerkkinä on viime vuonna solmittu noin 9 miljoonan euron arvoinen sopimus Netflixin kanssa, jonka myötä yritys pääsee tekemään yhteistyötä mm. Hollywoodissa vaikuttavien tahojen kanssa.
Lisäksi yhtiö on julkaissut uuden, markkinoilla hyvän vastaanoton saaneen mobiilipelin, Autogun Heroes, josta yhtiössä on suuret odotukset. Tähän peliin liittyen yhtiö solmi vuonna 2024 Supersonic from Unityn kanssa julkaisu- ja markkinointiyhteistyösopimuksen, jossa pelien latauksilla mitattuna mobiilipelialan toiseksi suurin pelijulkaisija julkaisee ja markkinoi yhtiön Autogun Heroes -mobiilipeliä kansainvälisesti.
Aiemmin julkaistuja pelejä ovat mm. NERF: Superblast, Lootland, Heroes of Warland, Medals of War ja Raids of Glory.
Nitro Games työllistää tällä hetkellä noin 100–150 ihmistä, joista noin 50 Suomessa ja loput ulkomailla. Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 8,8 miljoonaa euroa.
Kotkan kaupungin yritys- ja yrittäjäpalkinto myönnetään tunnustukseksi henkilölle tai yhteisölle, joka erityisen ansiokkaalla teollaan tai toiminnallaan on kunnostautunut yrittäjyyden ja elinkeinotoiminnan hyväksi.
Palkinnon saajan tulee olla vaikuttanut merkittävästi ja myönteisesti Kotkan kaupungin vetovoimaan ja/tai kehitykseen esimerkiksi huomattavana työllistäjänä, palvelutason kehittäjänä, elinkeinorakenteen monipuolistajana tai muulla näihin verrattavalla tavalla.
Tänä vuonna yritys- ja yrittäjäpalkinnon saajan ovat valinneet ja sen jakavat ensimmäisen kerran yhdessä Kotkan kaupunki ja Kotkan Yrittäjien yhdistys ja se luovutettiin palkittavalle yritykselle Yrittäjien päivän tilaisuudessa Satama Areenalla 5.9.
Kaupungin yrittäjäpalkinnon ovat aikaisemmin saaneet:
1987 Onni Vilkas Oy
1988 Extor Oy
1989 Ravintola Raakku
1990 Härköset Oy
1991 Partio-Yhtiöt, Vaasanmylly Oy
1992 Lasivuorimaa Ky, Steveco Oy
1993 –
1994 Kotkan Maansiirto Oy
1995 Kymdata Ky
1996 V. Jyrkilä Oy, Osuuskauppa Ympyrä
1997 Oy Transitocontrol Ltd
1998 Esko Piispa Ky
1999 Insinööritoimisto Rantek Oy, Sunila Oy
2000 Muotitalo Maud, M. ja K. Pekkanen Ay
2001 Produal Oy
2002 Laitila Arkkitehdit Oy
2003 Jukka Saastamoinen Oy / Säästötalo Robinhood
2004 Kotka Power Tech Oy, Kotka Power Service Oy
2005 Sky Mirror Oy
2006 Kristina Cruises Oy
2007 Karhulan Liikkeenharjoittajat ry
2008 Santalomat Oy
2009 Peili-ja Lasiliike Salomaa & K:nit
2010 Insinööritoimisto Ylimäki & Tinkanen Oy
2011 Konekotka Ky
2012 Finex Oy
2013 Insinööritoimisto Sukellus-Kotka Oy
2014 Tanssikoulu Mikko ja Katri Vikman
2015 Sulzer Pumps Finland Oy
2016 Lukitustekniikka-STY Oy
2017 Markku Hämäläinen, Kotkamills Oy
2018 Leistin leipomo
2019 Kotkan Saaret Oy
2020 Juhani Haavisto Oy
2021 Karhunpesä Ky Taisto & Utriainen
2022 Kotkan Kiinteistöpalvelu Oy
2023 Erämys KeisarinKosket Oy