Tommi Korpela kertoo Kotkan Kantasataman tarinat uudessa audiosarjassa

Julkaistu 08.09.2023

Kotkan Kantasatama on astumassa uuteen aikakauteen, kun alue rakentuu muun muassa tiedettä, taidetta ja tutkimusta yhdistäväksi kokonaisuudeksi. Kantasatama on ollut legendaaristen tarinoiden tyyssija jo yli vuosisadan ja toiminut erilaisuuden yhteen kokoavana voimana. Maanantaina 11.9. lanseerataan uusi audiosarja nimeltään Kantasataman lokikirja, joka tuo esiin tarinat niin sankareista kuin sataman hämärämmästäkin puolesta.

Kotkan Kantasataman värikkäät vaiheet ovat kulkeneet perimätietona sukupolvelta toiselle ja nyt tapahtumat heräävät eloon Kantasataman lokikirja -audiosarjassa. 7-osainen audiosarja kertoo muun muassa, miten Kotkan Kantasataman Miljoonamöljä on saanut nimensä, ja miten merimieskapakka Kairon edeltäjässä kierrettiin kieltolakia.

Kantasataman lokikirja on audiosarja, joka sijoittuu Kantasataman historiaan, mutta katsoo myös Kantasataman tulevaisuuteen, jossa kaupunkilaiset, tuhannet opiskelijat, matkailijat, Kantasatamassa työskentelevät ja muut kävijät kohtaavat ja luovat aivan uudenlaista elämää alueelle. Jokainen audiosarjan jakso kertoo tarinan alueelle merkittävästä paikasta tai ihmisistä. Niin kuin asiakirjat ja perimätieto sen muistaa ja legenda on kertonut jopa vuosisadan. Näyttelijä Tommi Korpela on antanut äänensä ensimmäisille rouheille tarinoille.

Tarinoita voi kuunnella konkreettisesti Kantasatamassa. Kartta audiosarjan paikkoihin löytyy uuden Satama Areenan ulkopuolella olevista pylväistä, joiden QR-koodi vie karttaan ja kaikkiin tarinoihin. Kukin tarina kestää noin 3–4 minuuttia. Reitti ulottuu aina Puuvenekeskukselta Itälaiturin kärkeen. Audiosarjan ensimmäisessä vaiheessa on mukana seitsemän tarinaa, mutta myöhemmin on tulossa mahdollisesti lisää jaksoja.

“Kantasatama on muuttumassa moderniksi paikaksi, jossa ihmiset, kulttuurit ja maailmat voivat jälleen kohdata – niin kuin ne kohtasivat Kantasataman alkuaikoina. Tervetuloa kuulemaan tarinoita, jotka antavat uutta näkökulmaa tähän ainutlaatuiseen alueeseen ja tutustumaan Kantasataman toimijoihin”, sanoo Kotkan kaupungin viestintä- ja markkinointipäällikkö Tiina Puhakka.

Tutustu Kotkan Kantasatamaan, lokikirjaan ja kuuntele maistiainen audiosarjan tarinasta 11.9. osoitteessa Kantasatamakotka.fi/