Varhaiskasvatus sai huoltajilta hyvää palautetta

Julkaistu 13.04.2023

Kotkan kaupungin varhaiskasvatus sai kevään 2023 asiakaskyselyssä erittäin hyvää palautetta lasten huoltajilta. Asiakaskyselyssä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yleisarvosana oli 4,42. Asiakaskyselyyn pääsi vastaamaan sähköisesti 23.1. – 5.2.2023 välisenä aikana. Vastauksia tulikin yhteensä 528 (27,9%), mikä on suurin vastaajamäärä viimeisen viiden vuoden aikana.

Varhaiskasvatuksen asiakaskysely koostuu yhteistyö-, lapsen osallisuus- ja ryhmän jäsenyysväittämistä. Kysely on suunnattu myös esiopetukseen, perhepäivähoitoon sekä yksityiseen varhaiskasvatukseen. Väittämien toteutumista huoltajat arvioivat oman kokemuksensa pohjalta 1-5 portaisella asteikolla. Lisäksi huoltajilla on mahdollisuus antaa avointa palautetta kustakin väittämäkokonaisuudesta. Kyselyssä on tänä vuonna kaksi uutta avointa kysymystä, jotka kohdistuivat varhaiskasvatuksen sähköiseen asiointiin ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen koulujen loma-aikoina (joulu ja kesä).

Kyselyn tulosten pohjalta kootaan varhaiskasvatuksen palvelujen vahvuudet sekä kehittämiskohteet. Päiväkodit, esiopetuksen yksiköt ja perhepäivähoito saavat kukin omat vastauskoonnit, mikäli vastaajia yksikössä on vähintään viisi. Kyselyssä esille tulleiden kehittämiskohteiden käsittely yksiköittäin tai toimintamuotokohtaisesti toteutuu vanhempainilloissa, lapsen varhaiskasvatussuunnitelmien laadinnan yhteydessä, henkilöstöpalavereissa ja yksiköiden kehittämispäivissä sekä koko varhaiskasvatusta koskevissa koulutussuunnitelmissa.

Kevään 2023 asiakaskyselyn perusteella kehittämiskohteita ovat:

  • Ajantasainen tiedottaminen kohdentuu lapsiryhmissä toteutuvan varhaiskasvatuksen ja yksikön suunnitelman näkyväksi sekä tutuksi tekemiseen.
  • Henkilöstö noudattaa lapsen vasun kirjaamisohjeistusta: Huoltajien kanssa on sovittu kuulumisten vaihdon sisällöistä ja säännöllisyydestä. Sopimukset on kirjattu lapsen vasuun ja ne toteutuvat arjessa.
  • Nettisivujen sisällön tulee olla selkeä ja ymmärrettävä. Asiakastietojärjestelmän uudistaminen. Uudistus on konkreettisesti alkanut keväällä 2023.
  • Vahvistetaan sijaisten osaamista lapsen ja huoltajan kohtaamisesta sekä lapsen tarpeisiin vastaamisesta. Erityinen huomio tulee kiinnittää päiväkotiin /esiopetukseen tulotilanteisiin.
  • Pidetään yllä henkilöstön taitoa kohdata lapsi, taitoa kuulla ja kunnioittaa hänen ajatuksiaan sekä taitoa mahdollistaa lapsen osallisuus.
  • Pidetään yllä liikunnan näkyminen arjen toiminnassa ja turvataan liikunnan riemu! Pidetään yllä lasten osallisuutta oppimisympäristön suunnittelussa.

Varhaiskasvatuksen vahvuuksiksi nousevat:

Huoltajien ja henkilöstön yhteistyön vahvuuksia ovat lapsen varhaiskasvatussuunnitelman kuunteleva (lapsen kiinnostukset ja tarpeet) laadinta yhdessä huoltajien kanssa sekä avoin ja luottamuksellinen vuorovaikutus. Huoltajien mielestä henkilöstö on ammattitaitoista.

Lapsen osallisuuden vahvuuksina näkyvät lasten osallisuus oppimisympäristön suunnittelussa ja lasten liikkuminen/liikunta. Huoltajien mielestä lasten ja perheiden tarpeet huomioidaan hyvin. He kokevat, että aikuiset ovat kiinnostuneita lasten ajatuksista ja kunnioittavat niitä.

Lapsi osana ryhmää vahvuus on huoltajien mielestä se, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. He tuovat esiin, että lapsi tuntee kuuluvansa ryhmään, lapsen mielestä toiminta on kiinnostavaa ja kokee sen riittävän haasteelliseksi. Huoltajat kokevat, että varhaiskasvatus tukee lapsen itsetuntoa