Nuotiopaikka (ID 223)

Julkaistu 05.09.2022

EI JATKOON

Oma nuotiopaikka alkoholisteille/syrjäytyneille.

Idean hyödyt

Luvattomat nuotiot vähenee. Konfliktit/tappelut vähenee. Kaupungin imago paranee. Polttopuut. Sadekatos. Roskis.

Mahdolliset yhteistyökumppanit

Ehkäisevän päihdetyön tekijät. Puisto-osasto.

Vastaus

Kiitos ideastasi ja osallistumisesta Osbuun!

Kaupunki ei valitettavasti julkisena toimijana voi määritellä erillistä nuotiopaikkaa millekään kuntalaisryhmälle erikseen kuten esimerkiksi alkoholisteille tai syrjäytyneille. Kaupungin on julkisena toimijana velvollisuus noudattaa yhdenvertaisuuslakia ja mikäli kaupunki perustaa nuotiopaikan, sen on lähtökohtaisesti oltava kaikille kuntalaisille avoin. Tällaisia nuotiopaikkoja meillä on eri puolilla kaupunkia. Koska kaupunki ei tuota kuntalaisille sosiaali- ja päihdepalveluita, vaan ne tuottaa toistaiseksi Kymsote ja ensi vuoden alusta hyvinvointialue, emme myöskään vastaa tällaista työtä tekevien yksiköiden toiminnoista ja kiinteistöistä, joiden yhteyteen voisi perustaa toiminnassa mukana oleville asiakkaille omia nuotiopaikkoja. Niitä voivat järjestää palveluita tuottavat tahot, jos se sopii heidän palvelukokonaisuuteensa. Kunta ei voi toimia tässä asiassa aloitteellisena. Yhdenvertaisuuslain mukaa kaikki kuntalaiset ovat yhdenvertaisessa asemassa ja näin ollen kaikki kuntalaiset saavat vapaasti käyttää kunnan ylläpitämiä nuotiopaikkoja taustoistaan riippumatta.