Leninin patsas siirretään varastoon tiistaina

Julkaistu 29.09.2022

Pohjoispuistokadun aukiolla sijaitsevan Leninin patsaan siirto varastoon tapahtuu tiistaina 4.10.
Patsas kuuluu Kotkan kaupungin taidekokoelmaan ja sen myöhemmästä näyttelykäytöstä päättää Kymenlaakson museo.

Kotkan kaupunginvaltuusto päätti kesäkuussa Leninin patsaan esilläpidon lopettamisesta.

Kaupunki on aikanaan saanut kuvanveistäjä Matti Varikin veistämän patsaan lahjoituksena Kotkan ystävyyskaupunki Tallinnalta.

Samalle aukiolle on myöhemmin sijoitettu taiteilija Krzysztof M. Bednarskin veistämä käsiveistos, joka ironisoi alkuperäiseen patsaaseen liittyviä ilmiöitä. Käsiveistos siirretään samassa yhteydessä varastoon.

”Kaupunki käynnistää samassa yhteydessä aukion tulevaan käyttöön ja merkityssisältöön liittyvän prosessin, joka suunnitellaan yhteistyössä paikallisten taiteilijoiden kanssa”, kertoo kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Hannonen. 

”Haemme merkityksellistä ja viisasta tapaa toteuttaa aukion tulevaisuus, ja uskomme, että taiteilijoilla on tähän erityistä osaamista.”